Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Teollisuusrakentamisen palvelut yhden katon alta

Teollisuusrakentamisen palvelut yhden katon alta

Puolangalle nousee uusi biokeskus, jossa kunnan nykyisen lämpökeskuksen ympärille rakentuu biojalostustoimintaan keskittyvää teollisuutta. FCG on vahvasti mukana biokeskuksen toteutuksessa muun muassa asemakaavamuutoksen ja aluesuunnitelman laatimisessa. Puolangan biokeskus on yksi esimerkki FCG:n teollisuusrakentamisen hankkeista.

– Me olemme tällä hetkellä mukana lähes kaikissa Suomessa käynnissä olevissa biotehdashankkeissa. Oli kyse sitten miljardien tai satojen miljoonien hankkeista sekä pienemmistä kuntakohtaisista hankkeista, Kai Tolonen FCG Oulun aluetoimistosta kertoo.

– Me pystymme vastaamaan kokonaisvaltaisesti esimerkiksi biotehdashankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista ja luvitusprosessista, Tolonen jatkaa. 

Suomalaisen teollisuuden tuntija

Biotehtaiden suunnittelu ja rakennuttaminen ovat osa FCG:n teollisuusrakentamisen osaamista. Tämä osaamisalue vahvistui tänä kesänä, kun kemiläisestä Rakennussuunnittelu Miraplanista tuli osa FCG-konsernia.

FCG Miraplanilla on vuosikymmenten kokemus suomalaisesta teollisuusrakentamisesta. Yritys on toteuttanut lukemattomia projekteja niin raskaan, keskiraskaan kuin kevyen teollisuuden parissa eri toimialoilla. 

– Vahvaa osaamistamme ovat esimerkiksi teollisuushankkeiden arkkitehti- ja rakennesuunnittelu. Meiltä löytyy teollisuusrakentamiseen erikoistuneita arkkitehtejä, millaista osaamista on muutoin vähän tarjolla, Mikko Väänänen FCG Miraplanista Kemistä kertoo.

– Toteutamme myös paljon hankkeita, jotka hoidamme alusta loppuun luvittamisesta, kilpailutukseen, sopimusten tekoon, suunnitteluun, projektointiin, rakennuttamiseen ja valvontaan asti.

– Monilla teollisuuslaitoksilla ei ole enää omaa rakennuttajaorganisaatiota, vaan ne käyttävät konsulttipalveluja. Me olemme talo, joka tarjoaa kaikki palvelut teolliseen rakennuttamiseen, Väänänen kiteyttää.

FCG – TEOLLISUUDEN SUUNNITTELIJA esillä Industry Summit 2017 -tapahtumassa Oulussa 5.-6.10.2017
Tule tutustumaan palveluihimme Oulun kaupunginteatterissa 2. kerroksessa osastolla 15

Kuvassa Puolangan biotehtaan aluessuunnitelma.

Katariina Kääpä (katariina.kaapa a fcg.fi), 2.10.2017



Takaisin