Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

134 kunta-alan esimiestä sai EKJ-sertifikaatin

134 kunta-alan esimiestä sai EKJ-sertifikaatin

Kuntaliitto myönsi tänään 134 EKJ-sertifikaattia kunta-alan esimiehille. Sertifiointi kruunasi juuri päättyneen toisen kuntien esimiesten ja keskijohdon johtamisvalmennuksen. Valmennusohjelmassa oli mukana esimiehiä 15 kuntaorganisaatiosta.

Sertifioidut esimiehet osallistuivat vuoden aikana viiteen johtamisfoorumiin, tekivät henkilökohtaisen sertifikaattityön, veivät kehittämistyötä eteenpäin omassa organisaatiossaan ja arvioivat kehittämistyön etenemistä kehittävän arvioinnin tuella. Valmennusohjelman järjestivät yhdessä FCG, Kuntaliitto, KT Kuntatyönantajat ja Keva.

Kehitä osaamistasi esimiehenä – tule mukaan EKJ-ohjelmaan 2018

Kuntien ja kuntakonsernien rakennemuutokset, maakunta- ja soteuudistus sekä toimintaympäristöstä kumpuavat uudistamistarpeet edellyttävät hyvää muutoksen johtamista. Laadukas esimiestyö on yksi muutoksen johtamisen kulmakivistä.

Esimiestyöhön antaa vahvat eväät EKJ-valmennusohjelma. Sen tavoitteena on kehittää ja tuottaa uutta johtajuutta, jonka vaikutukset näkyvät esimiesosaamisena työyhteisöissä. Ohjelma on suunnattu kunta-alalla työskenteleville esimiehille ja keskijohdolle.

Tutustu parhaillaan käynnissä olevaan EKJ3-ohjelmaan


EKJ3 2017-2018 Esite
10.1 MB, päivitetty 16.11.2017



Seuraava EKJ4-ohjelma käynnistyy vuoden 2018 marraskuussa. 

Neljännestä EKJ-ohjelmasta kiinnostuneiden organisaatioiden kanssa neuvotellaan mukaan lähdöstä kevään aikana. 

Lisätietoja tulevista EKJ-ohjelmista

FCG Konsultointi
liiketoimintajohtaja Tommi Patanen tommi.patanen a fcg.fi
projektipäällikkö Maria Vuorensola maria.vuorensola a fcg.fi 

Katariina Kääpä (katariina.kaapa a fcg.fi), 16.11.2017



Takaisin