Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Ministeri Leppä: Jakamistaloudella kasvua saaristoalueille

Ministeri Leppä: Jakamistaloudella kasvua saaristoalueille

Jakamistalous vahvistaa hyvin toteutettuna aluekehitystä saaristo-, rannikko- ja vesistöalueilla, katsoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. FCG toteutti hankkeen jakamistaloudesta saaristoalueilla.

Leppä puhui Saaristoasiain neuvottelukunnan hankkeen Jakamistalous saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden mahdollisuutena -raportin julkistamistilaisuudessa keskiviikkona. Hankkeen toteutti ja raportin tuotti FCG Finnish Consulting Group, jossa tutkimukseen osallistuivat Heikki Miettinen, Jarno Parviainen ja Nina Vesterinen.

Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen totesi, että saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden kannattaa organisoida jakamistaloutta edistäviä hankkeita.

– Jakamistalouden eteneminen edellyttää, että toimivat tietoliikenneyhteydet varmistetaan ja jakamistalouden leviämisen kannalta välttämättömiä digitaitoja edistetään eri väestöryhmissä, totesi Kosonen.

Vapaa-ajan asunnoissa (600 000) on keskimäärin noin 285 vuorokautta ja veneissä (200 000) 345 vuorokautta vapaata kapasiteettia. Kotitalouksien omistamissa muissa liikkumisvälineissä, vakituisissa asunnoissa ja koneissa on myös paljon vapaata kapasiteettia. 

– Jakamistalouden keinoin käyttämättömät vapaat resurssit voidaan valjastaa laajempaan käyttöön. Tällä luodaan edellytyksiä uusille elinkeinoille ja talouden kasvulle koko Suomessa, ministeri Leppä totesi.

Hankkeen raportti on verkossa osoitteessa www.mmm.fi/saaristo.
-> Loppuraportti: Jakamistalous saaristo-, rannikko-, ja vesistöaleuiden mahdollisuutena

Tutustu palveluihimme Matkailun ja vapaa-ajan kehittäminen


Kuvassa  FCG:n Jarno Parviainen (vas.), Heikki Miettinen (kolmas vas.) ja Nina Vesterinen (oik.), ministeri Jari Leppä (toinen oik.) ja kansanedustaja Hanna Kosonen (neljäs oik.)

Lisätietoja

Nina Vesterinen
Nina Vesterinen
Johtava asiantuntija
Alueidenkäytön konsultointi
nina.vesterinen a fcg.fi
+358 44 704 6231
Jarno Parviainen
Jarno Parviainen
Tutkija
Johdon konsultointi ja valmennus
jarno.parviainen a fcg.fi
+358 50 436 1473

Katariina Kääpä (katariina.kaapa a fcg.fi), 11.10.2018



Takaisin