Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

FCG:n Turun toimisto vietti tupaantuliaisia Satamakadulla

FCG:n Turun toimisto vietti tupaantuliaisia Satamakadulla

Satamakatu 22 on osoite, josta löydät FCG:n nyt Turussa. Uutta toimistoa juhlittiin eilen tupaantuliaisilla yhdessä asiakkaiden kanssa.

Osoite on lajissaan viides, jossa FCG on toiminut Turussa vuodesta 1966 lähtien. – Jos tästä vielä muutetaan eteenpäin samaan suuntaan, ollaan Airistolla, aluepäällikkö Timo Läksy naurahti toivottaessaan vieraat tervetulleeksi.

– Meillä on nyt hyvät asianmukaiset tilat, joissa olemme myös varautuneet konttorin kasvattamiseen. Kaavoituspalvelut palaavat takaisin Turkuun ensi vuoden alusta, Läksy jatkoi ja kertoi, että myös muita rekrytointeja on käynnissä.

– Sijainti on hyvä, meille on helppo tulla ja pysäköintipaikkoja löytyy asiakkaille hyvin, Läksy kiteytti.

Tupaantuliaisiin poikkesi myös kaavoituspäällikkö Juha Suominen Paimion kaupungilta.

– Vielä toistaiseksi asiakkaan roolissa, mutta vuoden alusta FCG:n vahvistuksena, johtaja Pauli Santala esitteli.

–Tulen vahvistamaan maankäytön ja kaavoituksen osaamista ja rakentamaan alan tiimiä Turkuun. Olen myös paluumuuttaja, työskentelin FCG:llä aiemmin vuosina 2001-2009, Suominen kertoi.

Turku 6

Juha Suominen (vas.) ja Pauli Santala.

Turku 3

Taru Sipilä ja Timo Läksy valmiina vastaanottamaan vieraita.

Ari Turussa

FCG-konsernin terveiset Turkuun toimi toimitusjohtaja Ari Kolehmainen.

Turku 2

Katariina Kääpä (katariina.kaapa a fcg.fi), 2.11.2018



Takaisin