Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

FCG Flowmedik Oy:n hartiat levenevät

FCG:n kesällä 2018 omistukseensa hankkima sote-digiyhtiö FCG Flowmedik Oy panostaa merkittävästi liiketoimintansa kasvattamiseen johtavana sosiaali- ja terveydenhuollon tuotannonohjausmittareiden visualisoijana ja kevyiden järjestelmäratkaisujen tuottajana. Yhtiöllä on jo merkittävä jalansija tuottamissaan palveluissa kotimaan markkinoilla. Kotimaan lisäksi yhtiö avaa parasta aikaa liiketoimintaansa Ruotsin ja Norjan markkinoilla. Kasvun vauhdittamiseksi on yhtiössä tehty useita resursointia vahvistavia henkilöstömuutoksia.

 

Yhtiön toimitusjohtajana on aloittanut 24.1.2019 Tommi Patanen. Yhtiön aiempi toimitusjohtaja ja yhtiön perustajajäsen Henri Yokijatkaa yhtiön palveluksessa vanhemman neuvonantajan roolissa. Yhtiön varatoimitusjohtajana ja Fmedik Sverige AB:n toimitusjohtajana toimii Michael Rossing. Fmedik vastaa Flowmedik Oy:n eTuotteiden lokalisaatiosta Suomen rajojen ulkopuolella. Flowmedik Oy:hyn on palkattu kaksi uutta asiakkuuspäällikköä sekä johdon assistentti. Fmedik Sverige AB on myös aloittanut toimintansa palkkaamalla asiakkuus- ja kehittämisvastaavan.

 

Digitalisaatio ja kansainvälistyminen on keskeinen osa FCG konsernin strategiaa.

 

  • Maailma muuttuu ja myös meidän on muututtava mikäli haluamme kasvaa konsernina. Modernit ICT -ratkaisut ovat edellytys aallon harjalla pysymiseksi ja tästä syystä tulemmekin panostamaan ja tukemaan Flowmedikin ja Fmedikin kasvutaivalta, sanoo FCG:n konsernijohtaja Mari Puoskari.

 


Lisätiedot: 

Tommi Patanen, Johtaminen ja ohjelmistot -liiketoimintaryhmän johtaja
puhelin 0400 801 094, tommi.patanen a fcg.fi

Eeva Kokki (eeva.kokki a fcg.fi), 8.2.2019



Takaisin