Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Kiertotalouden johtava asiantuntija Jutta Laine-Ylijoki Tekniikka & Talous -lehden haastattelussa

Kiertotalouden johtava asiantuntija Jutta Laine-Ylijoki Tekniikka & Talous -lehden haastattelussa

Viime syksynä FCG:n kiertotalous-palvelualueen johtavana asiantuntijana aloittanut Jutta Laine-Ylijoki kertoo Talous & Tekniikka -lehden haastattelussa kiertotalouden parissa työskentelystä.

Puheen aiheeksi nousi muun muassa kiertotalouden yhteistyö eri toimialojen välillä. 


- Suomessa on päästy eteenpäin toimialojen yhteistyössä. Kiertotaloutta ei kukaan voi tehdä yksin, se vaatii vuoropuhelua, viestintää ja koulutusta. Teknologiat ovat jo olemassa, siitä tämä ei jää kiinni. Enemmän kyse on eri tahojen tahdosta ottaa kiertotalouden periaatteita käyttöön, kertoo Laine-Ylijoki.  


Kiertotalouden kehittämisessä on otettava huomioon jatkuvasti muuttuva maailma. Maankäytön muutos, kaupungistuminen ja resurssien niukkuus nousivat esiin huomionotettavina aspekteina. 


- Kiertotaloudella pitäisi mahdollistaa se, että ihmiset voisivat toimia kestävän kehityksen mukaisesti, sanoo Laine-Ylijoki. 


Tarjolla oli myös arjen elämään soveltuva kiertotalousvinkki. 


- Ihmisten pitäisi tarkastella omaa toimintaansa kokonaisuutena – miltä se kokonaisuus näyttää. Yksittäinen asia ei ole ratkaiseva, vaan pitäisi miettiä kokonaisuutta, joka on aina yksittäistä toimintaa tärkeämpi, kertoo Laine-Ylijoki.


Lue koko juttu: Kiertotaloutta kehitetään konsulttitalossa - "Yksittäinen asia ei ole ratkaiseva, vaan pitäisi miettiä kokonaisuutta"


Tutustu palveluumme: Kiertotalous

Semi Salmikannas (semi.salmikannas a fcg.fi), 27.3.2019



Takaisin