Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

FCG:n suunnittelemalle Korson Ankkapuistolle kunniamaininta

FCG:n suunnittelemalle Korson Ankkapuistolle kunniamaininta

Vantaan Korsossa sijaitseva Ankkapuisto on saanut Suomen kuntatekniikan yhdistyksen kunniamaininnan Kuntatekniikan päivillä Jyväskylässä. FCG toimi hankkeen suunnittelijana.

Puistoa kunnostettiin muun muassa ruoppaamalla vesistöt, karsimalla puustoa, uusimalla sillat sekä tekemällä maisemanhoitotöitä. Urakan yhteydessä syntynyttä imuruoppausmassaa hyödynnettiin tehokkaasti puiston maastonmuotoilussa. Uusiomassan hyödyntäminen vähensi päästöjä ja kustannuksia huomattavasti, mitä kunniamaininnan antanut tuomaristo arvosti. 


– Ankkapuisto on yksi kestävän ympäristörakentamisen pilottikohteista Suomessa ja osoitus siitä, että myös kunnallistekniikan suunnittelijoilla ja rakentajilla on mahdollisuus ja vastuukin vaikuttaa kaupunkien hiilineutraliteettitavoitteiden saavuttamiseen, kertoo Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin


FCG:n lisäksi hankkeessa olivat tiivisti mukana Ramboll, joka toimi rakennuttaja- ja valvontakonsulttina sekä laati CO2-päästö- ja kustannuslaskennan, Kekkilä Oy, joka oli mukana maa-ainesten analysoinnissa ja uusien kasvualustasekoitusten laatimisessa, sekä Hyvinkään Tieluiska Oy, joka toimi hankkeen pääurakoitsijana. 


– Hanke perustui sekä tilaajan että kaikkien projektiin osallistuneiden tahojen ennakkoluulottomaan asenteeseen ja rohkeuteen lähteä kokeilemaan jotain uutta, kertoo puolestaan Rambollin projektipäällikkö Juha Kivimäki, joka toimi hankkeen aikana Vantaan kaupungin rakennuttajapäällikkönä. 


Tutustu palveluumme: Maisemasuunnittelu


Katso videolta tunnelmia Ankkapuistosta: Korson Ankkapuisto - Vantaan helmi ja Ruoppauslietteen uusiokäyttö Vantaan Korsossa.


Lue koko tiedote tästä.

Semi Salmikannas (semi.salmikannas a fcg.fi), 17.5.2019



Takaisin