Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Pauli Santala FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmän johtajaksi

Pauli Santala FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmän johtajaksi

Olen työskennellyt koko työurani tiiviisti asiakasrajapinnassa ja siinä olen omimmalla alueellani. Tehtävääni kuuluu saumattoman yhteistyön varmistaminen, Pauli Santala sanoo.

Pauli Santalalla on ehkäpä hieman yllätyksellinen urapolku FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmän vetäjäksi. Hän aloitti yhtiössä matkailuhankkeiden parissa vuonna 2002. Seuraava tehtävä oli tutkimus- ja kehitysyksikön johdossa. Väliin mahtui vuoden pyrähdys työ- ja elinkeinoministeriössä. Kun 2012 tarjottiin alueiden käytön konsultoinnin vetovastuuta, oli taas helppo vastata kyllä. Arkkitehtuuri saatiin mukaan pari vuotta myöhemmin.

FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmän vetäjänä Pauli Santala aloitti helmikuussa.

- Palvelemme asiakkaita ja ajattelen, että taustastani on tehtävässä etua, kun puhutaan esimerkiksi asiakaskokemuksien tuottamisesta. Olen työskennellyt koko työurani tiiviisti asiakasrajapinnassa ja siinä olen omimmalla alueellani. Tehtävääni kuuluu kontaktien luominen ja saumattoman yhteistyön varmistaminen. Usein minulle jää myös asiakkaan toiveiden kirkastaminen, jotta suunnittelutyö pääsee nopeasti käyntiin, Pauli Santala sanoo.  


Perinteisestä suunnittelutoimistosta kohti monialakonsernia 


Pauli Santalan aloittaessa FCG tai pikemminkin sen edeltäjä Suunnittelukeskus Oy oli vielä hyvin perinteinen konsulttitalo. Suurin muutos on ilman muuta nykyinen monialaisuus, joka on syntynyt konsernin myötä. Se on todellinen etu, mutta siitä kertominen on myös haaste: kuinka tiivistää muutamaan lauseeseen ne kymmenet alueet, joilla FCG toimii Suomessa ja kansainvälisesti?

Suunnittelu ja tekniikka on FCG:n liiketoimintaryhmistä henkilömäärältään suurin ja sen toiminta-alueet ovat arkkitehtuuri ja yhdyskunnat, kiinteistöt, infrasuunnittelu sekä energia, vesi ja ympäristö. Viime aikojen ykkösteema eli kiertotalous koskettaa niistä jokaista. 

- Kiertotalous on kokonaisuus eri tyyppisiä hankkeita, joiden kokoluokka vaihtelee kansainvälisistä suurhankkeista kuntatason projekteihin. Usein niissä tarvitaan yhteistyötä myös konsernin liiketoimintaryhmien kesken. 

Suurin osa liikevaihdosta muodostuu tällä hetkellä suunnittelutyöstä kunta-asiakkaille. Projektit tulevat usein tarjouskilpailujen kautta, mutta tavoitteena on kehittää omaa tuotevalikoimaa. Asiakas muistaa hyvän palvelun, ja moni yksittäinen menestyksekäs suunnittelutehtävä poikii jatkoa.

Yksi hyvin menestynyt oma tuote on kuntien kiinteistöveroselvitys, jonka tarve tunnistettiin jo ennen kuin sitä edes juuri kunnissa ehdittiin ääneen lausua. Tähän mennessä FCG on tehnyt jo lähes 50 kunnalle kiinteistöveroselvityksen. Kaikille on löytynyt huomattavasti uutta veropotentiaalia.

Energia, vesi ja ympäristö -palvelualueella on myös tuore nimitys, kun Karoliina Joensuu aloitti johtajana viime maaliskuussa. Karoliina Joensuu on monipuolinen energia-alan osaaja. 

- Karoliina Joensuu on myös tuulivoiman voimahahmo. Hänen rekrytointinsa FCG:lle tuo huikeasti lisää asiantuntemusta ja pidentää tarjoamme palveluketjua sekä oman liiketoimintaryhmämme sisällä että konsernitasolla

Kokenut ja alan hyvin tuntema Lauri Solin on ottanut vetovastuun Arkkitehtuuri ja yhdyskunnat 
-palvelualueesta ja suunnittelee uusia avauksia mm. digitalisaation ja kaupunkisuunnittelun saralla.

Kisa suunnittelijoista on kova ja hyvä työnantajaimago on tärkeä.


- Yhdessä me tätä työtä teemme, eikä meikäläiselle tarvitse pokkuroida. Kannustan avauksiin, jotka voivat synnyttää äänekästäkin keskustelua. Niinhän sitä sanotaan, ettei mikään muutu, jos kukaan ei koskaan suutu. Ja muutos on monessa elinehto. Myös pieni imagon kirkastaminen on tarpeen, jotta FCG on jatkossakin nuorille haluttu työpaikka. Meillä on paljon konkareita, mutta tarvitsemme nuoria heidän rinnalleen. Oppiminen on molemminpuolista, Pauli Santala sanoo haastattelun päätteeksi.



Kirsi Klaile (kirsi.klaile a fcg.fi), 6.6.2019



Takaisin