Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Ari Kolehmainen FCG:n toimitusjohtajaksi

Suomen Kuntaliiton projektijohtaja <B>Ari Kolehmainen </B>siirtyy liiton tytäryhtiön, koulutusta ja konsultointia tarjoavan FCG Finnish Consulting Group Oy:n toimitusjohtajaksi.

Suomen Kuntaliiton projektijohtaja Ari Kolehmainen siirtyy liiton tytäryhtiön, koulutusta ja konsultointia tarjoavan FCG Finnish Consulting Group Oy:n toimitusjohtajaksi. Yhtiön hallitus on päättänyt vahvistaa yhtiön asemia erityisesti kotimaan markkinoilla ja nykyisen asiakaskentän parissa. Nykyinen toimitusjohtaja Paul Paukku on vapautettu tehtävistään.

- Yhtiössä on merkittävää kehittämispotentiaalia, osaava henkilöstö ja hyvät verkostot. Omistajat ovat valmiita kehittämään toimintaa ja kannattavuutta pitkällä tähtäimellä. Tavoitteena on vahvistaa koulutus-, konsultointi- ja kehittämistoimintaa yhdessä vankan asiakaskentän kanssa. Yhtiön listautuminen ei ole nyt ajankohtaista, sanoo FCG:n hallituksen puheenjohtaja, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Hallintotieteen maisteri Ari Kolehmainen, 59, on toiminut vuodesta 1984 lähtien Kuntaliittokonsernissa eri tehtävissä, muun muassa vuosina 2000-2009 FCG:n koulutus- ja konsultointiyhtiön Efekon toimitusjohtajana ja vuosina 2005 -2009 samalla FCG–konsernin varatoimitusjohtajana.

FCG Finnish Consulting Group Oy tarjoaa infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelun, monialaisen koulutuksen, julkisten palvelujen kehittämisen sekä johdon konsultoinnin palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. Yhtiön asiakkaina on laajasti sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioita. Yhtiön suurimmat omistajat ovat Suomen Kuntaliitto, Helsingin yliopisto, Suomen valtio ja Tapiola-yhtiöt. FCG:n palveluksessa on noin 850 asiantuntijaa.

Lisätietoja:

Ari Kolehmainen, puh. 050 572 3006
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, puh. 050 364 7883

www.fcg.fi

Ari Kolehmaisen valokuva: www.kunnat.net/kuvapankki > Muu Kuntaliiton johto

Eeva Kokki (eeva.kokki a fcg.fi), 27.1.2011



Takaisin