Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Vain hyvä johtaminen sitouttaa osaajat

26.5.2016 13:10

Rekrytointi ei tällä hetkellä ole kuuminta alaa kunnissa, vaikka työntekijöitä ja sijaisia rekrytoidaan jatkuvasti. Syy rekrytoinnin matalaan profiiliin on se, että odotamme sote- ja maakuntauudistuksia jännityksensekaisin tuntein: siksi on hyvä pitää suu säkkiä myöten kun tasapainotetaan taloutta.

Tämä on vastuullista toimintaa veronmaksajia ja erityisesti tulevia sukupolvia ajatellen. Siitäkin huolimatta väitän, että asioita voisi hoitaa vielä nykyistä fiksummin. Juuri nyt ei kannattaisi pitää kynttilää vakan alla tai osaajat karkaavat muualle.

Millaisia työnantajia kunnat, sairaanhoitopiirit ja maakunnat ovat?

Vanha sanonta pitkästä mutta kapeasta leivästä ei ehkä olekaan enää niin varma, koska myös kunta-alan työntekijöitä ovat viime aikoina koetelleet yt-prosessit, joskaan eivät aivan siinä määrin kuin yrityskentällä. Miten siis varmistamme, että nuoret hakeutuvat alalle, kehittyvät työssään ja etenevät urallaan tiukoista talousvuosista huolimatta ja nuorten määrän vähentyessä? Siinäpä on pähkinä purtavaksi päättäjille ja johdolle.

Kunta-alan johtamisen, esimiestyön ja osaamisen kehittämisen toimenpiteet eivät saa jäädä negatiivisten uutisten tai talouden johtamisen varjoon. Työtä hyvän johtamisen ja työsuhteen elinkaaren hallinnan näkökulmasta onkin tehty. Monessa organisaatiossa peltoa olisi kuitenkin vielä kyntämättä eikä työtä ole juuri aloitettu.

Miltä organisaationi näyttää työntekijän silmissä?

Kannattaisi aloittaa vaikkapa ajatustyöllä eli tarkastella omaa organisaatiotaan työnhakijan näkökulmasta. Onko organisaatiomme kiinnostava ja kehitysmahdollisuuksia tarjoava? Toimiminen ”kuten aina ennenkin” ei innosta uusia tekijöitä, joten rakennemuutokset voivat olla heille positiivisia muutoksia. Tekemisen meininki ja työn hyötyjen näkeminen ovat usein asioita, jotka innostavat sitoutumaan ja pitkään uraan alalla.

Hyvä johtaminen edistää työhyvinvointia ja saa ihmiset panostamaan työhönsä. Hyvä johtaminen ei ole itseisarvo, joka syntyy itsestään: työnantajien onkin kiinnitettävä tähän erityistä huomiota. Hyvä johtaminen on vuorovaikutteista eikä vain johtajan hommaa. Sisällöllisesti hyvä johtaminen on mm. työntekijöiden osaamisen kehittämistä, suunnitelmallisuutta ja seurantaa sekä hyvää vuorovaikutusta.

Jokainen avautuva tehtävä on mahdollisuus ajatella asioita uusiksi

Uudenlainen systemaattinen henkilöstön ja henkilöstöresurssin tarkastelu kokonaisuutena voi myös avata uusia näkökulmia kun resursseja ei kiinnitetä liian tiukasti olemassa oleviin rakenteisiin. Organisaation kannalta hyödyt voivat olla jopa taloudellisia, ja henkilön kannalta voi aueta uusia, kiinnostavia uramahdollisuuksia.

Systemaattisuus seurannassa ja kehittämisessä sekä tasapuolinen työntekijöiden kohtelu ovat avaimia hyvän työnantajakuvan kehittymiseen. Toivottavasti moni kunnallinen työnantaja haluaa käyttää näitä avaimia, jotta meillä on tärkeän työn tekijöitä tulevinakin vuosikymmeninä.


Aija Tuimala
johtaja
FCG Kuntarekry Oy