Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

KPJ Kuntapuheenjohtajan johtamiskoulutus – Vertaistukea, oppia ja hyvää fiilistä!

22.5.2015 12:46

Minulla oli ilo osallistua järjestyksessään kolmanteen KPJ Kuntapuheenjohtajakoulutukseen. Meitä raumalaisia päättäjiä oli mukana peräti neljä – kaikki kaupunginhallituksen kolme puheenjohtaja ja minä valtuuston puheenjohtajana. Hieno panostus Rauman kaupungilta korkeimman luottamusmiesjohdon koulutukseen! Siitä voi olla vain iloinen ja kiitollinen.

Koulutukseen osallistui loistava ryhmä kuntapuheenjohtajia eri puolilta Suomea. Saimme kuulla toinen toistaan asiantuntevampia alustuksia eri alojen huippuosaajilta ja niistä sai uskoakseni jokainen kurssilainen paljon uusia ideoita ja ajateltavaa. Koulutuksen ehkäpä parasta antia olivat monipuoliset keskustelut, ryhmissä työskentely ja kokemusten vertailu. Oli hienoa päästä jakamaan kokemuksia kollegojen kanssa ja oli myös hyvä huomata, miten samankaltaisia haasteita kuntapuheenjohtajat työssään kunnissa kohtaavat. Puheenjohtaja kun on usein aika yksin työssään, niin oli mukava saada vertaistukea muilta samassa roolissa olevilta.

Koulutuksen kuluessa tulimme tutuiksi myös DISC-analyysin kanssa. Itseni kohdalla ainakin testin tulos oli melkein pelottavalla tavalla totta! Oli varsin opettavaista myös käydä perusteellinen palautekeskustelu tuloksista. Palautteen myötä sain aivan konkreettista tietoa omista vahvuusalueistani ja myös niistä kehittämistä vaativista asioista ja siitä, miten näitä voi käytännössä soveltaa puheenjohtajan työssä.

KPJ-koulutus antoi monipuolisen tiedon ja opin lisäksi myös loistavan lisän meidän kaikkien puheenjohtajien asiantuntijaverkostoon. Jokaiselle kuntapäättäjälle tekee hyvää astua ulos oman kunnan kokoushuoneista avartamaan ymmärrystä ja oppimaan uutta.                  

Hanna Marva
Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja