Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Missä on sosiaalihuollon paikka?

25.1.2016 14:00

Pitkäaikaisena sosiaalitoimen yleismies Juntusena ole jo monen pitkään seurannut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista (os. Paras –uudistus, sittemmin sote – uudistus, tulevaisuudessa mahdollisesti maakuntauudistus) käytävää keskustelua. Enenevässä määrin minua on keskustelussa huolestuttanut sosiaalihuollon osuuden vähittäinen hapertuminen: sosiaali- ja terveydenhuollon sijaan puhutaan yhä useammin hyvinvoinnista ja terveydenhuollosta tai vain terveydenhuollosta.

Viimeisimmät kirjoitukset, joita olen aiheesta lukenut, ovat viime sunnuntain artikkeli Helsingin Sanomissa 17.1.2016 ja Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote ministeri Rehulan puheesta Lääkäripäivillä 13.1.2016.

Helsingin sanomissa oli uutistuottaja Tuomas Niskakankaan artikkeli sote – uudistuksesta otsikolla ”vaikeat sanat pilaavat kaiken”. Artikkelia lainaten ”Melkein kaikki alkavan vuoden suuret uudistushankkeet on nimetty epähoukuttelevasti. Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä edistetään suurella sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksella. Uudistuksen lyhennenimi sote mahtuu mukavasti otsikkoon muttei houkuttele lukemaan. Parempi sana olisi terveysuudistus. Kukapa ei olisi kiinnostunut suuresta terveysuudistuksesta?”.

Samoihin aikoihin sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla julkaistiin tiedote ministeri Rehulan puheenvuorosta Lääkäripäivillä. Tiedotteessa todetaan: ”Rehula korosti sosiaali- ja terveydenhuollon integraation tärkeyttä. Integraation toteutuminen edellyttää moniammatillista ajattelua. Tiukka erottelu perus- ja erikoissairaanhoidon tasojen välillä puretaan. Ilman yhteistyötä tehokkaan ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tavoite ei toteudu”.

Näihin mielipiteisiin on helppo yhtyä: yhteistyötä tarvitaan ja asiat tulisi esittää houkuttelevasti ja selkeästi. Lainausten perusteella voisi kuitenkin muodostaa käsityksen, että kyseessä on terveydenhuollon uudistus jossa yhteistyötä tarvitaan terveydenhuollon eri tasojen välille. Sosiaalihuoltoa ei kummassakaan mainita uudistuksen otsikkoa lukuun ottamatta lainkaan.

Lainaukset ovat toki kontekstisidonnaisia: toisessa keskitytään uudistusten monimutkaisiin nimiin, toinen on tiedote Lääkäripäivillä pidetystä puheenvuorosta, jossa ymmärrettävästi keskitytään terveydenhuoltoon. Tunnustan myös lukevani artikkeleita sosiaalihuollon silmälasien läpi. Silti väitän, että ne heijastavat yhä yleisempää ajattelutapaa: kyseessä on pääsääntöisesti terveydenhuollon uudistus.

Testasin ajatustani googlettamalla. Ensin asetin hakusanoiksi ”sote –uudistus ja sosiaalihuolto” ja sain tulokseksi 23 000 osumaa. Sitten kokeilin hakusanoilla ”sote –uudistus ja terveydenhuolto”, ja osumia tuli 187 000. En väitä tämän olevan tieteellisesti kestävä tutkimusasetelma, mutta jotain se kertoo kehityksen suunnasta.

Opiskelukaverini (humanisti) sanoi minulle joskus 80 –luvun puolessavälissä, että yhteiskuntatieteilijät tunnistaa lauseesta ”elämme suurten muutosten aikaa”. Paheksuin suuresti hänen näkemystään mutta otin sen verran onkeeni, että kartoin tuota lausetta vuosikymmeniä.

Nyt, kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, minusta tuntuu että tuon lauseen käyttämisen aika on tullut.

Sote –uudistuksen lähtökohtana oli ajatus siitä, että suurin osa meistä tarvitsee joskus elämässään sosiaali- tai terveydenhuollon palveluja, ja että avun tarpeeseen liittyy useimmiten elementtejä molemmista. Sekä laadun että kustannustehokkuuden näkökulmasta voidaan tarpeisiin vastata parhaiten yhdistämällä erillisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Voimme toki muuttaa tätä tavoitetta, mutta sen tulee tapahtua perusteellisen keskustelun lopputuloksena, ei matkan varrella pudonneena ajatuksena.  Jos nyt, suurten muutosten aikana, unohdamme uudistuksen lähtökohdan, on olemassa ilmeinen vaara siitä, että heitämme lapsen pois pesuveden mukana. Päädymme jonnekin muualle kuin mihin olimme aikoneet.

Yhteiskuntamme resurssit, niin henkilö- kuin taloudellisetkin, ovat rajalliset. Meidän on kyettävä käyttämään niitä mahdollisimman hyvin: ei pelkästään tehokkaasti vaan myös kestävästi ja joustavasti. Meidän on uskallettava tehdä ratkaisuja. Jääräpäinen tämänhetkisistä malleista ja rakenteista kiinni pitäminen varmistaa sen, ettemme kykene vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Muutoksia tarvitaan ja niitä tulee tehdä, mutta samanaikaisesti meidän on säilytettävä päämäärä kirkkaana mielessämme.

Jaana Viemerö, koulutuspäällikkö