ICT-järjestelmäpalveluissamme yhdistyy monipuolinen tietohallinto-osaaminen ko. toimialan substanssiosaamisen kanssa. ICT-järjestelmät tukevat toiminnan ja palvelujärjestelmän yleistä kehittämistä ja muutosta myös toimialasta riippumatta. Julkishallinnon lisäksi asiakaskuntaamme kuuluu paljon myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita. ICT-järjestelmäpalvelut tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ja välineet tiedon tallentamiseen, hyödyntämiseen ja raportointiin. Lisäksi palveluihimme sisältyvät tiedon analyysi- ja tiedolla johtamisen muutosvalmennuspalvelut. Keskeisenä tavoitteena on luotettavalla tiedolla johtaminen, jolloin päätökset voidaan tehdä oikeisiin faktoihin perustuen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmät
FIM™ ja WeeFIM® -järjestelmät
FIM (Functional Independence Measure) ja WeeFIM -järjestelmät ovat kansainvälisiä Suomeen sovellettuja kuntoutuksen arviointi- ja seurantamenetelmiä. Niillä suunnitellaan systemaattisesti kuntoutusta ja tehostetaan toimintaa kansallisia ja kansainvälisiä vertailuraportteja hyödyntäen. Toimintakykymittarin yhdenmukaisen käytön ja tietojen luotettavuuden takaa henkilökunnan järjestelmällinen koulutus sekä kahden vuoden välein suoritettava pätevöitymiskoe. FCG:llä on FIM™ -järjestelmän lisensoinnin yksinoikeus Suomessa. Vuodesta 2010 kaikki FIM -arvioinnit tallennetaan uudella RehabFIM -järjestelmällä yhteen valtakunnalliseen tietokantaan.
Linkki rehabFIM-sivulle
| rehabFIM-esite, |
NordDRG (Diagnosis Related Grouping) ja sen kansallinen käyttö
NordDRG on erikoissairaanhoidon potilasluokittelujärjestelmä, jonka avulla voidaan tuotteistaa ja hinnoitella erikoissairaanhoidon palveluja sekä seurata erikoissairaanhoidon kustannuksia ja laatua. Yhdenmukaisesti toteutettuna järjestelmä mahdollistaa tämän toiminnan valtakunnallisen vertailun.
NordDRG on Pohjoismaiden yhteisesti ylläpitämä järjestelmä ja ylläpidosta vastaa Nordic Casemix Centre.
| Nord-DRG-esite, |
DRG:n (Diagnosis Related Groups) kansallinen käyttöhanke on suoraa jatkoa vuosina 2005 – 2007 toteutetulle SaTu-hankkeelle. Hankkeen päätavoitteena on tukea DRG-tuotteistuksen laajaa käyttöönottoa kaikissa erikoissairaanhoidon palveluja tuottavissa yksiköissä Suomessa. Hankkeeseen osallistuu 16 sairaanhoitopiiriä ja se päättyy v. 2010 lopussa.
Linkki NordDRG-sivulle
Linkki Nordic Casemic Centre-sivulle
pDRG (Primary Care Diagnosis Related Grouping)
Perusterveydenhuollon tuotteistuksen standardointihanke (PETTU-hanke) perustuu SATU-hankkeen kokemuksiin. Hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset aikaisem-min mainittujen perusterveydenhuollon johtamista palvelevien käytäntöjen yhtenäis-tämiselle ja kehittää parempia seurantajärjestelmiä sekä kunnallisen että yksityisen toiminnan seurannalle. pDRG:n avulla tuotteistetaan ja hinnoitellaan perus-terveydenhuollon palvelut. pDRG:tä kehitetään PETTU-hankkeen osana ja yhteensopivana erikoissairaanhoidon DRG -järjestelmän kanssa. Tuotteistusta voidaan käyttää sekä kunnallisen että ostopalvelujen taloudellisuuden seurantaan.
Linkki PETTU-sivulle
| Pettu-esite, |
PYLL (Potential Years of Life Lost) -indeksi
Menetetyt elinvuodet -indeksi kuvaa väestön ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien määrää. PYLL -indeksi on maailman käytetyimpiä hyvinvoinnin mittareita. Se antaa vertailukelpoista ja konkreettista tietoa elintapoihin liittyvistä ehkäistävissä olevista kuolinsyistä diagnoosiryhmittäin ja alueittain. Tieto tarjoaa kunnille mahdollisuuden täyttää velvollisuutensa seurata toimenpiteitään väestön terveyden edistämisessä. Tulokset tukevat kansallisen ja aluetason strategista suunnittelua. FCG tuottaa aineiston tilaajalle valmiina ja se käydään läpi seminaarissa analyysin tehneiden asiantuntijoiden opastuksella, ensin viranhaltijoiden ja sitten luottamushenkilöiden kanssa. Tulkinnassa käytetään benchmarking -vertailua, joka voidaan tehdä kaikista kunnista tilastokeskuksen vertailukelpoisen tiedon perusteella.
RAFAELA™ -hoitoisuusluokitus
RAFAELA™ on Kuntaliiton omistama hoitoisuusluokitusjärjestelmä, jolla kerätään yhdenmukaisesti tietoa potilaiden hoitoisuudesta ja hoitotyöhön käytetyistä resursseista. Tietoa verrataan ammatilliseen arvioon resurssien riittävyydestä, mikä perustuu asiakkaiden hyvään hoitoon. Järjestelmä tukee terveydenhuollon johtamista, asiakaskohtaista hoitotyön suunnittelua ja toteutusta. RAFAELA™ tuottaa tiedot asiakkaiden hoidon tarpeesta, hoitotyön työpanoksesta, hoitohenkilöstön kustannuksista ja työn tuottavuudesta. Tiedon avulla voidaan kohdentaa hoitohenkilöstövoimavarat hoidon tarpeen mukaan, tunnistaa hoidon tarpeen sisältö sekä analysoida toimintaprosessien laatua, tuottavuutta ja kustannuksia. Tiedon avulla on mahdollista vertailla yksiköitä, erikoisaloja ja organisaatioita valtakunnallisesti ja löytää sitä kautta parhaat mahdolliset tavat toimia.
Linkki RAFAELA-sivulle
Linkki RAFAELA-sovellukseen
| Rafaela-esite, |
RAVA™ -toimintakykymittari
RAVA™ -toimintakykymittari on Kuntaliiton omistama ja FCG:n lisensoima ikäihmisen toimintakyvyn ja avuntarpeen mittari. Mittarin avulla asiakkaalle lasketaan RAVA -indeksi ja RAVA -luokka. Tietoa voidaan hyödyntää asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman laadinnassa ja muutosten seurannassa. Kunnan ja valtakunnan tasolla mittaria voidaan hyödyntää osana omaishoidon tuen määrittämistä, palveluiden arvioinnissa ja päätöksenteossa. RAVA-arvioinnit tallennetaan web-pohjaisella RAVATAR -ohjelmalla valtakunnalliseen tietokantaan. Tämä mahdollistaa mm. kuntien välisen vertailun. RAVA™ -käyttöoikeuslisenssi myönnetään käyttöönottokoulutuksen jälkeen.
Linkki RAVATAR-sivulle
| Rava-esite, |
Vesi- ja ympäristöalan ICT-järjestelmät
Vesihuollon kehittämisen haasteet sekä ongelmat ovat merkittäviä ja ajankohtaisia asioita niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. FCG:ssä päämääränä on kehittää sektorin nykyisistä ratkaisuista entistä parempia ja luoda uusia tuotteita teollistuneiden alueiden, kehittyvien talouksien sekä kehitysmaiden tarpeisiin.
Linkki FCGware-sivulle
| Vesi- ja ympäristöalan ICT-järjestelmät-esite, |
Vera
Vera on vesihuoltolaitoksille tarkoitettu raportointiohjelma, joka toimii laitoksen sähköisenä käyttöpäiväkirjana. Se soveltuu hyvin myös teollisuuslaitosten ja muiden automaattisten mittausjärjestelmien raportointiin. Ohjelmaan voidaan kerätä sekä käyttötietoja että laboratoriotuloksia. Seurattavat tiedot tallentuvat Veraan suoraan auto-maatiosta automaatioliitännän kautta tai käyttäjien syöttäminä. Tietojen käsittelyyn Vera sisältää monipuoliset raportointi- ja grafiikkatoiminnot.
Linkki FCGware-sivulle
| Vera-esite, |
Vesta
Vesta on tarkoitettu mm. vesi- tai jätehuoltolaitoksille mittaus- tai analyysitietojen tai muun vastaavan aineiston systemaattiseen tallennukseen ja raportointiin sekä laboratoriosta sähköisessä muodossa tulevan analyysitiedon vastaanottoon. Ohjelmalla hallitaan samanaikaisesti useita tietokantoja, joissa voi olla useita kohteita ja kohteissa useita pisteitä.
Linkki FCGware-sivulle
| Vesta-esite, |
Veka LIMS
Veka LIMS on kehitetty vesilaboratorion hallintaan. Se soveltuu kaikkien näytetyyppien käsittelyyn (mm. talous-, jätevesi-, vesistö-, lietenäytteet). Laboratoriotyöskentelyn hallinnan lisäksi Veka LIMS -ohjelmistossa on moduulit laadunvalvonnalle ja raportoinnille. Ohjelmaan on rakennettu useita erilaisia toimintoja jotka nopeuttavat päivit-täisten rutiinien suorittamista.
Linkki FCGware-sivulle
Verner
Verner töidenhallinnan tietojärjestelmällä verkostoyksiköiden on helppo hallita, seurata ja raportoida avaintoimintojaan sekä parantaa palvelunsa laatua. Verner räätälöidään aina asiakaskohtaisesti. Pohjana voidaan käyttää esimerkiksi jo olemassa olevia taulukkolaskentaan tehtyjä työlistoja. Verneriä voidaan helposti soveltaa muuhunkin tehtävien, projektien tai laatujärjestelmien seurantaan ja raportointiin.
Linkki FCGware-sivulle
| Verner-esite, |
VYT
Vesihuoltolaitosten käytön ja ohjauksen tietotaito on usein hajallaan, toisinaan se löytyy ainoastaan työntekijöiden korvien välistä. Työntekijöiden ikääntyessä tarve työntekijöiden erikoisosaamisen dokumentointiin kasvaa. FCG, Helsingin Vesi ja YIT Rakennus Oy kehittivät yhteistyössä VYT -ohjelman, jolla vesihuoltolaitoksen tuotantoprosessit ja niihin liittyvät työtehtävät voidaan dokumentoida.
Linkki FCGware-sivulle
| VYT-esite, |
Muut ICT-ratkaisut
FCG:llä on myös joukko itsenäisiä tieto- ja viestintätekniikkaan pohjautuvia ratkaisuja eri tarpeisiin. Näitä ovat mm. hautakarttasovellus Tomba, eri vertailutietokannat (VERTTI) sekä palveluportaalit (Kilpanet ja Hymonet).
Hanke-statuksella olevia ICT-aihioita ovat mm. paikkatietoratkaisut ja suunnittelutietojen hallinta.
LISÄTIETOJA
FIM™, WeeFIM® ja RehabFIM
Mikko Jaakonsaari
NordDRG
Minna-Liisa Sjöblom
Pettu
Liisa Klemola
PYLL
Lassi Liljanto
Mikko Vienonen
RAFAELA™
Anne Kanerva
Elisa Ylitalo
RAVA™
Maija Valta
Vesi- ja ympäristöala
Mikael Långström
Sami Nevala
Muut ICT-ratkaisut
Maija Valta
Mikko Jaakonsaari
NordDRG
Minna-Liisa Sjöblom
Pettu
Liisa Klemola
PYLL
Lassi Liljanto
Mikko Vienonen
RAFAELA™
Anne Kanerva
Elisa Ylitalo
RAVA™
Maija Valta
Vesi- ja ympäristöala
Mikael Långström
Sami Nevala
Muut ICT-ratkaisut
Maija Valta















