FCG on suunnittelun, konsultoinnin ja koulutuksen ykkösnimi

Maisemasuunnittelu

Yrityksessämme löytyy kaikki hyvän ympäristön suunnitteluun tarvittava osaaminen. Meillä on valmiudet tuoda panoksemme myös vuorovaikutusprosessiin, sillä käyttäjälähtöinen suunnittelu on usein osana normaalia suunnitteluprosessia.

B90_Kuvapalkki Ve1 A


Suunnitteluprosessissa haetaan kohteelle tarkoituksenmukaista ilmettä, sopivia toimintoja sekä paikan luonnetta korostavaa kasvilajistoa, mahdollisia rakenteita ja kalusteita. Ympäristösuunnittelussa otetaan huomioon erilaisten ja eri-ikäisten käyttäjien tarpeet; viihtyisyys, turvallisuus ja toimivuus. Hyvin suunniteltu ympäristö tuottaa elämyksiä ja esteettisiä kokemuksia

Viheralueiden suunnittelu vaatii ammattitaitoisen ja yleensä myös monialaisen työryhmän. Kokoamme työryhmään tarvittavien alojen asiantuntijoista kunkin hankkeen luonteen mukaan. Kustannustietoisuus kuuluu työyhteisössämme kaikkiin suunnitteluvaiheisiin. Viime vuosina olemme kartuttaneet osaamistamme voimakkaasti ekologisen suunnittelun saralla mm. lukuisten hulevesien luonnonmukaista hallintaa vaativien viheraluesuunnitelmien, luonnonmukaista rakentamista edellyttävien kohteiden sekä tuulivoimahankkeiden kautta.

Maisemasuunnittelunosaamisemme kattaa koko maisemasuunnittelun alan erityyppisistä selvityksistä yleis- ja rakennussuunnitteluun:

  • Maisemaselvitykset ja maisemasuunnitelmat
  • Maiseman hoito- ja kehittämissuunnitelmat
  • Viher-, virkistys- ja liikunta-alueiden suunnittelun
  • Puistosuunnittelun
  • Pihojen ja julkisten rakennusten ympäristön suunnittelun
  • Keskusta-alueiden ja katumiljöön suunnittelun
  • Väyläarkkitehtuurin ja tieympäristön suunnittelun
  • Havainnollistamisen ja taiton 

B90 Vasikkasaarilampi


B90 Maisemasuunnittelu
417 KB, päivitetty 11.1.2016


Yhteyshenkilö

Taina Tuominen
Taina Tuominen
Toimialajohtaja
Maisemasuunnittelu
taina.tuominen a fcg.fi
+358 40 760 0907


Liittyvät palvelut

 
Referenssejä