Tutustu osaamiseemme referenssiemme kautta

Referenssihaku

Kemijoen ranta-alueen suunnittelu, Rovaniemi

Rovaniemen keskustaa Kemijoen puolelta reunustava puistovyöhyke, joka halutaan kunnostaa vastaamaan alueen sijaintia paikoin aivan kaupungin keskustan kupeessa. Tavoitteena on houkutteleva ulkoilu- ja oleskelualue sekä kaupunkilaisten että turistien käyttöön. Alueelle suunniteltiin eriluonteisia puistoja kaiken ikäisten käyttöön, sekä aukioita joista merkittävin liittyy suoraan keskustan pääkatuun. Korkeatasoiset rantamuurit suojaavat veden korkeuden vaihteluilta ja samalla mahdollistavat sopivissa paikoissa pääsyn veden ääreen. Tärkeä osa oli myös virkistysreittien linjaus ja paikoin sovittaminen ajoneuvoliikenteen kanssa. Alueen eteläosaan suunniteltiin kokonaan uusi täyttöniemelle sijoittuva puisto näköalatorneineen. Suunnitteluratkaisua tukemaan laadittiin kokonaisvaltainen valaistussuunnitelma, jossa on laadittu alueelle puhtaasti toiminnallinen valaistus että sen lisäksi myös elämyksellinen valaistus. Lisäksi hankkeessa oli mukana ympäristötaide merkittävässä asemassa. Yleis- ja toteutussuunnittelu.

Kohteen tiedot

Tilaaja Rovaniemen kaupunki
Sijainti Suomi / Rovaniemi
Valmistuminen 09/2011