FCG on Suomen suurimpia konsulttialan yrityksiä

Toimipaikat ulkomailla

SIPU International, Ruotsi
FCG:n Ruotsin tytäryhtiö on erikoistunut kansainväliseen kehityskonsultointiin ja koulutukseen. SIPUlla on ollut vahva asema erityisesti Afrikkaan suuntautuvassa kehityskonsultoinnissa. Yhtiö tekee yhteistyötä Transparency Internationalin (TI) kanssa tavoitteenaan vahvistaa korruptionvastaista osaamista ja profiilia. SIPUn tuorein aluevaltaus on yksityiselle sektorille suunnattu kansainvälistymiskoulutus. http://www.sipu.se/international

Invicta
ja konsultointipalveluita asiakkailleen. Yhtiö toimii kouluttajien ja konsulttien verkostona, ja sen kantavana ajatuksena on tukea pitkäjänteisesti asiakkaitaan ja asiakasorganisaatioitaan kehittämään toimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa. http://www.invicta.ee

Povvik
Bulgariassa toimiva Povvik on johtava ympäristökonsultointiin, johdon konsultointiin ja aluekehitykseen erikoistunut yhtiö Bulgariassa. Sen asiakaskuntaan kuuluu laajasti eri toimialoja edustavia organisaatioita sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta Balkanin alueella. http://www.povvik.com

FCG Romania
FCG:n Romanian yhtiö toimii Romanian, Moldovan ja Balkanin alueella. Se keskittyy FCG:n kansainvälisen toiminnan hankkeiden johtamiseen alueellaan. http://www.fcg.fi/eng/welcome/

FCG Anzdec
Uudessa Seelannissa toimiva Anzdec on kansainväliseen kehityskonsultointiin keskittynyt yhtiö. Sen tarjoamien palveluiden tavoitteena on tukea kestävää kehitystä ja uudistuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä kehittyvissä maissa. Yhtiön asiakkaina ovat kansainväliset rahoittajat, esimerkiksi Maailmanpankki (WB) ja Aasian kehityspankki (ADB). http://www.anzdec.co.nz/