2/2012

AquaSPA Vologdan alueelle

1.10.2012

Venäjällä Vologdan alueella sijaitsevaan Tsherepovetsin kaupunkiin on suunnitteilla mittava AquaSPA (eli paikalliseen tapaan Akvapark). FCG vastaa rakennuksen maa- ja pohja­rakennesuunnittelusta. Hankkeen tilaaja on suomalainen rakennusliike Hansastroi.

– Tässä hankkeessa merkittävää on se, että FCG:n koko suunnittelutyö on tilaajan toivomuksesta tehty sekä venäjäksi että suomeksi. Samat suunnittelijat ovat myös hyvin selvillä paikallisista normeista, jotka on pystytty ottamaan täysin huomioon suunnitteluvaiheessa, kertoo hankkeen geo- ja pohjarakennesuunnittelun pääsuunnittelija Roman Timaskin. Suunnittelun ohjaus tapahtuu Suomesta käsin, mutta suunnittelukokoukset pidetään Venäjällä. Projektin johtajana paikan päällä toimii Rauno Silfverhuth.

Pikavauhtia valmiiksi

Hankkeen kehitys- ja suunnitteluvaiheen projektipäällikkönä toimiva Atte Rautio Hansastroilta on tyytyväinen suunnittelu- ja projektiryhmän ammattitaitoon. Pääosin samat tekijät ovat yhdessä toteuttaneet muitakin kohteita, kuten Akvaparkin vieressä olevan KHL-areenan.

– Uudessa projektissa lähdetään aina alusta, ja asiakkaan luottamus pitää ansaita yhä uudelleen, kuten tässäkin hankkeessa on käynyt, toteaa Rautio.

Noin 60 metriä kanttiinsa oleva kylpylärakennus teetti paljon töitä jo pohjatutkimusvaiheessa. Sen teknisen kellarin alin taso sijaitsee noin viiden metrin syvyydessä maanpinnasta. Koepaalutukset ovat seuraava haaste ennen varsinaisia rakennustöitä.

Suunnitelmille haetaan parhaillaan rakennuslupaa paikalliselta Ekspertisa-elimeltä, jonka tulee antaa vastaus muutaman kuukauden sisällä. Jos rakentaminen käynnistyy toiveiden mukaisesti tämän vuoden syksyllä, valmista pitäisi olla jo ensi vuoden loppuun mennessä.

Teksti: Anna-Maija Gruber
Piirros: AMFI Arkkitehdit Oy