1/2016

Kuntien kannalta katsoen

15.2.2016

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio toivoo, että sote-uudistuksessa löydetään kuntien kannalta mahdollisimman oikeudenmukaisia ratkaisuja.


Tulossa on Suomen historian suurin julkisen hallinnon uudistus. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yli puolet kuntien tehtävistä ja resursseista siirtyy itsehallintoalueille, toteaa Kunta­liiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio


– Oleellista on, mitä kuntiin jää ja miten kunnat pystyvät järjestämään jäljelle jäävät tehtävät, joista suurimpia ovat opetus, nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä elinvoimaan liittyvät tehtävät. 


Sosiaali- ja terveydenhuollon saaminen ”leveämmille harteille” on Tainion mielestä suuri mahdollisuus. Isommat kokonaisuudet mahdollistavat integraation eli sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämisen. 


– Kun esimerkiksi monisairaiden palvelut saadaan sujumaan yhden luukun periaatteella, niin silloin juuri päästään vähentämään kustannuksia. 


Pöydässä on kuitenkin vielä isoja kysymyksiä kuten se, että 200 000 työntekijää vaihtaa uudistuksen yhteydessä työpaikkaa. Suuri asia on myös omaisuuden siirtyminen, sillä pelkästään sote-kiinteistöjen arvoksi arvioidaan 10 miljardia euroa, hän sanoo.


Ja lista jatkuu: rahoitus, verotus, valinnanvapauden toteuttaminen, valtionhallinnolta aluehallinnolle ja kenties kunnillekin siirtyvät tehtävät...


Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää kuntiin, mutta sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaa itsehallintoalue. – Miten kunnat ja alue toimivat yhdessä, se on onnistumisen ja kuntien kannalta keskeistä.


Tainio toivoo keskustelua esimerkiksi sellaisista kysymyksistä kuin, mikä on kohtuullinen matka palveluihin ja miten viedään peruspalvelut harvaan asutuille alueille.


– Digitalisaation tuomia mahdollisuuksia täytyy ottaa rohkeasti käyttöön, mutta ne eivät voi olla ainoa ratkaisu, sillä kaikki eivät pysty niitä samanlaisesti käyttämään.


Muutostukea tarvitaan, Tainio korostaa. Kuntaliitto on valmistellut sitä yhdessä valtionhallinnon ja THL:n kanssa. 


– FCG on osaava toimija esimerkiksi näissä muutosasioissa, joten toivottavasti sitä voidaan hyödyntää.

Teksti: Paula Böhling
Kuva: Jarmo Teinilä