2/2012

VV-Center vaikeuksien kautta valmiiksi

1.10.2012

VV-Auto Groupin upouusi autotalo Espoon Olarissa kohoaa tontilla, joka oli hankalien pohjaolo­suhteiden vuoksi useaan kertaan todettu toivottomaksi. Sen hyvä sijainti käynnisti kuitenkin uuden, onnistuneen yrityksen.

Tontin vaikeusaste huomioon ottaen lopputuloksesta tuli hyvä. Autotalon sijoitus meni aivan nappiin, toteaa autotalon johtaja Jari Hella. Toiminnan siirtämistä uuteen osoitteeseen oli tätä ennen suunniteltu jo vuosia.

Kaikkea maanlaatua

– Tontilta löytyivät kaikki Suomessa esiintyvät pohjaolosuhteet, joten geosuunnittelu joutui etsimään epätavallisia ratkaisuja, kertoo FCG:n suunnittelupäällikkö Roman Timaskin, joka toimi hankkeen vastaavana geo- ja pohjarakennesuunnittelijana FISEn AA-pätevyydellä. Maan laatu vaihteli vaihtelevanlaatuisesta kalliosta savipelloksi, pinnasta löytyi 10 metrin pudotus ja pohjavesi oli epätavallisen korkealla.

FCG:n geosuunnittelun valvojana toimi Unto Ryynänen ja pilaantuneen maaperän kunnostustyön projektipäällikkönä Mika Kaakkomäki.

Tiukkaa suunnittelua

– Tavanomaista tiukempaa maarakentamisen suunnittelua tarvittiin erityisesti pohjavesitason vuoksi, joka ei saanut uuden rakennuksen vuoksi laskea normaalia tasoaan alemmaksi, kertoo Timaskin.

Alkuperäisenä ideana oli 180 x 60 metrin suuruisen rakennuksen toisen puolen perustaminen massiiviselle vedenpainelaatalle, ja toinen puoli olisi pystytetty kalliolle. Ideasta jouduttiin kustannussyistä luopumaan, ja suunnitelmia muokattiin niin, että saven osalta tehtiin massanvaihto ja kallion päälle perustettiin erilliset anturat. Kaivettu monttu suojattiin sekä väliaikaisella että pysyvällä teräsponttiseinällä, jonka alapäät tiivistettiin suihkuinjektoinnilla. Nyt yhtiön korjaamo ja varaosat sijaitsevat kellarissa, jonka alin taso on 6 metriä maanpinnan alapuolella.

Pohjatöihin kuului myös pilaantuneen maan poiskuljetusta. Pilaantuneet maa-ainekset toimitettiin asianmukaisesti käsiteltäviksi. Kunnostustyössä saavutettiin Uudenmaan ympäristökeskuksen mukaiset tavoitetasot, ja kohteesta poistettiin maaperää pilaava jätetäyttö. Vuonna 2010 tarjouspyynnöllä käynnistynyt rakennus valmistui kesällä 2012.

Teksti: Anna-Maija Gruber
Kuva: Jarmo Teinilä