2/2016

Tarkempaa tietoa aluetaloudesta

22.9.2016

Kun yritys investoi tiettyyn paikkaan, myös kunta saa lisää tuottoja – mutta kuinka paljon? Uuden työkalun avulla nämä aluetaloudelliset vaikutukset selviävät entistä tarkemmin.


Lahden seudun vetovoima on kasvamaan päin: yhä useammat yritykset haluavat sijoittua alueelle tai investoida lisää nykyiseen toimintaansa. Seudun kehitysyhtiössä Ladec Oy:ssä kaivattiin tarkempaa tietoa siitä, kuinka paljon hyötyjä alueelle näistä investoinneista kertyy.

  • Tilastoja ja viitteellistä tietoa kyllä oli, mutta halusimme kunnon työkalun alueellisten vaikutusten selvittämiseen. Kumppaniksi työkalun kehittämiseen löytyi kilpailutuksen kautta FCG, kertoo liiketoimintakehittäjä Miika Laakso Ladecista.


Työkalua on nyt testattu muutamassa aidossa projektissa ja Ladec on Laakson mukaan tuloksiin tyytyväinen.

  • Minua ei yllättänyt se, kuinka suuria vaikutukset ovat, jos esimerkiksi yritys tulee seudulle ja palkkaa 20 työntekijää. Päättäjät ja virkamiehet se voi kyllä yllättää, kuinka suuri vaikutus on, sanoo Laakso.

Vaikutuksia kertyy hyvin montaa eri reittiä: Teolliset investoinnit työllistävät rakennusaikanaan ja vaativat vettä sekä sähköä. Yritykset maksavat yhteisöveroa. Työllistävä vaikutus voi näkyä moninkertaisena.

  • Pääsääntöisesti tili käytetään kuukauden aikana samalla seudulla: ihmiset syövät, käyttävät kulttuuripalveluita, tankkaavat bensiiniä. Erityisen tärkeää on, jos saadaan työllistettyä työtön ihminen. Silloin vaikutus on kaksinkertainen – jos ihminen on ollut peruspäivärahalla, kunta on maksanut siitä.


marketissa



Johtava asiantuntija Taina Ollikainen on ollut FCG:ltä mukana kehittämässä työkalua. Hänen mukaansa siitä ovat kiinnostuneita Ladecin lisäksi monet muutkin asiakkaat, kehittämisyhtiöiden ohella myös kunnat ja kaupungit suoraan.


Työkalu perustuu useanlaiseen tietoon, esimerkiksi Tilastokeskuksen panos-tuotos-analyysiin.

  • Tietystä investoinnista voi laskea, paljonko ihmisiä sen kautta työllistyy, paljonko työllistyvät saavat palkkaa ja paljonko verotuloja tästä kertyy. Tuottoja tulee myös maankäyttömaksuista sekä vesi- ja energiamaksuista, tontin myynnistä tai vuokraamisesta, kertoo Ollikainen.


Kunnallisveroaste vaikuttaa tuottoihin, samoin erilaiset efektiiviset veroasteet ja maankäytön maksut vaihtelevat. Myös tuottoerot eri toimialojen, vaikkapa logistiikan, matkailun tai biotalouden välillä ovat merkittäviä. Työkalun käytössä otetaankin aina huomioon toimiala.


Joskus suurimmat aluetaloudelliset vaikutukset tulevat isosta investoinnista, joskus taas painaa työllisyyden lisääntyminen vaikka itse investointi olisi vaatimaton. Näin suurinvestoinnilla logistiikkakeskukseen voi olla yhtä iso vaikutus kuin paljon pienemmällä, vaikkapa pörssiyrityksen pääkonttorin sijoittumisella alueelle.

  • Ihanteellinen hanke aluetaloudellisten vaikutusten kannalta voisi olla esimerkiksi Ikean sijoittuminen Lappeenrannan kaupungin alueelle. Sellaisen casen voi analysoida tämän työkalun avulla. 

teksti: Heidi Hammarsten