1/2017

Kuntataloudessa toiveita paremmasta

22.1.2017

Rafossa julkistettavat ennakkotiedot kuntien iime vuoden tilinpäätök­sistä saattavat antaa pieniä toiveita paremmasta, arvioi Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen.

Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 2015

Tuokiokuva talous- ja rahoitusfoorumista vuodelta 2015. Meneillään puoluepaneeli, jossa teemana ”Miten tästä eteenpäin?” 



Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen (ylhäällä kuvassa) osallistui 30 vuotta täyttävään Rafoon viime vuonna ensimmäistä kertaa. Hän päätyi siis heti katsomaan tapahtumaa enemmän isännän ja järjestäjän näkökulmasta kuin asiakkaana.


– Oli miellyttävää ja mielenkiintoista nähdä, kuinka kaikki toimi. Paikalla oli ennätysyleisö ja kokonaiskuvasta tuli positiivinen, Koskinen kertoo


Kuntaliitto ja FCG toteuttavat tapahtuman yhteistyössä niin, että FCG vastaa operatiivisesta tuottamisesta, Kuntaliitto osallistuu suunnitteluun ja vaikuttaa ohjelmaan esimerkiksi asiantuntijaesiintyjien kautta. Rafossa kuullaan kymmeniä Kuntaliiton asian­tuntijoita sote-, laki- ja talousyksiköistä.


Vakio-ohjelmaan kuuluvat myös Kunta­liiton toimitusjohtajan sekä hallituksen puheenjohtajan puheenvuorot.

Symbioosi toimii hyvin

– Tämä symbioosi toimii erittäin hyvin. Sekä Kuntaliitolta että FCG:ltä löytyy annettavaa ja lopputuloksessa 1+1 on enemmän kuin 2, Koskinen arvioi.


Tänä vuonna Rafon keskeisenä teemana on sote-uudistus. Kun siihen liittyvien lakien sisältö on jo pääosin tiedossa, voidaan arvioida entistä konkreettisemmin, miltä uudistus kuntakentän näkökulmasta näyttää.


Tarjolle pyritään myös saamaan mahdollisimman tarkat ennakkotiedot kuntien vuoden 2016 tilinpäätöksistä. Niiden sisällöstä Koskisella on tähänastisen tiedon perusteella kohtuullisen hyvä tuntuma.


Kunnilla on ollut tiukkaa ja sitähän tässä kaikki toivovat, että kuntatalous näyttäisi jo paremmalta. Yleisessä talouskehityksessä on jo pikkuisen positiivisia merkkejä, jotka saattaisivat näkyä myös kuntien verokertymässä. Lisäksi kunnat ovat jatkaneet omia sopeutustoimiaan. Mutta kyllä positiivisia uutisia pitäisi tulla vielä paljon enemmän ennen kuin varmasta käänteestä voi puhua.

Uusi vetäjä, maltillista kehitystä

FCG:llä tämänvuotisesta Rafosta vastaa ensimmäistä kertaa toimialajohtaja Pekka Etelälahti, joka on ollut mukana tapahtuman järjestämisessä eläkkeelle lähtevän Pertti Laitisen rinnalla jo muutaman vuoden ajan. Etelälahti lupaa tapahtumalle jatkuvaa, mutta maltillista kehitystä


– Rafolla on pitkät perinteet ja niitä pitää kunnioittaa. Tämä on arvokas foorumi kohderyhmälleen, yhteinen tapahtuma jolle selvästi on tilausta. 


Kuntataloudessa on Etelälahden mukaan paljon peruskysymyksiä, jotka varmasti nousevat esille myös tulevissa Rafoissa. Painotukset kuitenkin muuttuvat ajankohtaisten tilanteiden mukaan


– Kestoaiheena ovat esimerkiksi väes­tön ikääntymisen tuottamat paineet. Kun eläkevastuut kasvavat, pohditaan, miten saadaan talous tasapainoon niin, etteivät veronmaksajat aivan kyykisty taakkansa alle.

Sotessa riittää käsiteltävää

Myös sotessa ja maakuntauudistuksessa riittää käsiteltävää vielä moniksi tuleviksi vuosiksi, uskoo Etelälahti.


– Esimerkiksi maakuntien palvelutuotannon yhtiöittämiskuvio on paljon suurempi asia kuin mitä ykskaks tulee mieleen


Rafoon on aina tuonut oman erityisleimansa se, että kyseessä on laivaseminaari. Etelälahtea kuitenkin mietityttää se, että nykyinen 600 hengen osallistujamäärä alkaa olla yhteisten kokoustilojen kapasiteetin ylärajoilla


– Toivon että Rafon pystyisi kasvattamaan tuhannen henkilön tapahtumaksi noin viidessä vuodessa, se joukko ei kuitenkaan mahdu enää laivalle. Mutta milloin asiakaskunta mahtaa olla siirtoon valmis, Etelälahti pohtii


Hän tietää, että esimerkiksi monet tapahtumaan osallistuvat palveluntarjoajat ja muut yhteistyökumppanit arvostavat laivan muita tiloja, joissa voi järjestää pienempiä tapaamisia. Laivalla myös osallistujien keskittyminen on tiiviimpää, kun muihin työkiireisiin ei pääse lipeämään.


teksti: Heidi Hammarsten 
kuvat: Jarmo Teinilä ja Tony Hagerlund