2/2018

Pääkirjoitus

1.9.2018

Akolehmainen

Mielenkiintoinen polku on ensi vuonna 70 vuotta täyttävällä FCG:llä takanaan. Tuosta ajasta puolet on minulla ollut mahdollisuus osallistua ja tehdä asiakastyötä eri rooleissa, näköalapaikoilla.


Tulevaisuusorientoituneella asenteella, itseensä uskomalla ja parhaansa antamalla FCG:n yhdeksi sloganiksi on muotoutunut viesti; ”Aina on pärjätty ja pärjätään jatkossakin”. Tätä samaa viestiä olemme välittäneet sekä asiakkaillemme että omalle väelle, keskenämme. Yritystoiminnassa usko omaan tekemiseen on erityisen tärkeää. Jokaisena päivänä on ansaittava asiakkaiden luottamus. Ensin on luottamus, sitten sopiminen, sitten tekeminen ja sitten vasta vastikkeiden saaminen. Ja sitten luottamus.


Kuten tässä lehdessä todetaan, FCG:n palvelutarjonta on vuosikymmenten aikana sekä jatkuvasti uudistunut että monipuolistunut. FCG on vuosien varrella ollut asiakkaidensa palvelijana erilaisissa uudistusten ja muutosten myllerryksissä. Olemme tehneet asiakkaidemme eteen parhaamme. Olemme myös saaneet teiltä luottamuksenne. Lämmin kiitos siitä. 


Johtamiseen tuotetaan innovatiivisten ajattelijoiden tuotoksina uusia ismejä. Kukin voi niistä ammentaa oman ajattelunsa mukaisesti parhaita paloja arjen kohtaamiseen. Erilaiset toimintaympäristöt vaativat omanlaistaan johtamista. Arki ei aina suju ajatellulla tavalla, tulee tehneeksi virheitä, syntyy kokemusta. Tulee oppineeksi asioita, joita ilman erehdyksiä ei olisi oppinut. Olemme kollegojen kanssa jatkuvasti sekä onnistumisten että erehdysten opin saunassa. Kiitos kollegoille, jotka tekevät työtä parhaansa mukaan teidän parhaaksenne. 


Tästä on hyvä jatkaa. FCG:llä on menestyksen avaimet käytettävissään – niin kauan, kun asiakkaiden etu kulkee kaiken edellä.


Samalla kun toivotan asiakkaille ja sidosryhmille kaikkea hyvää ja menestystä, päätän tämän pääkirjoituksen lainaukseen.


”Hymy on lyhin etäisyys ihmisten välillä” (V.B).


Ari Kolehmainen