2/2018

Tampereen maauimala rakennettiin halvalla, mutta hyppytornissa piilee aurinkoinen yllätys

1.9.2018

Ainakin tarinan mukaan Kalevassa myytiin asuntoja jo 1920-luvulla maauimalaa lupaillen. 


Vihdoin! Tamperelaisten pitkä odotus päättyi, kun kaupunkiin avattiin maauimala 
1. elokuuta. 


Kaupunkilaiset ovat ottaneet uimalan riemuiten vastaan. 50 metrin kuntouintiallas, hyppyallas, lastenallas ja kahluuallas olivat avajaisviikolla 17 000 kävijän kovassa käytössä. Silti niissä on riittänyt tilaa uida. Maauimala kaksinkertaisti Tampereen uintikeskuksen Kalevan uimalan vesipinta-alan.


– Toivoimmekin avajaisviikoille hellettä ja kunnon kävijämääriä, että pääsemme 
toteamaan järjestelmiemme toimivuuden, sanoo liikuntapäällikkö Mikko Heinonen Tampereen kaupungilta.


Maauimalan valmistelu aloitettiin 1970-luvulla samalla, kun viereisen uintikeskuksen suunnittelu aloitettiin. Heinonen on ollut mukana vuodesta 1998 eli nykyisen uimalahankkeen alkumetreiltä asti. 


– Projekti saatiin tällä kertaa maaliin, koska energiakuluihin löytyi ratkaisu. Saamme lähes ilmaiseksi lämmön ja jäähdytyksen, Heinonen kertoo. 


Näsijärven vedellä jäähdytetään Tampereella esimerkiksi konesaleja ja Tampere-taloa. Kun vesi lämpenee, se lähtee takaisin järveen.


– Nappaamme lämpimän veden, ja otamme lämmön käyttöön. Samalla säästämme energiakustannuksissa myös sisähallissa, sanoo Heinonen.


Rakennuskulujen jälkeen uimalan kulut katetaan pääsymaksuilla.


– Toimintaan ei kulu verorahoja, Heinonen sanoo.


FCG vastasi uimalan pääsuunnittelusta ja arkkitehtuurista. Toimialajohtaja Mikko Kairalla on tarina kerrottavana. 


– Eräs mies oli ostanut asunnon viereisestä talosta 1920-luvulla, koska hänelle 
oli sanottu, että Kalevaan tulee maauimala. 


Asunto kulki suvussa. Pojanpoika pääsee vihdoin nauttimaan ulkoaltaista, hän kertoo.


Kairan mukaan projektia leimasi tiukka kulukuri. Rakentamiseen ajateltiin olevan käytettävissä huomattavasti enemmän euroja, mutta kaupungin budjetista lohkesi vain 8 miljoonaa.


Heinonen ja Kaira harmittelevat menetettyjä miljoonia. Toisaalta altaiden määrä ja koko pysyivät alkuperäisinä ja niissä käytettiin haluttuja materiaaleja. 


– Teräsaltaat on helpompi pitää puhtaina, koska kaakeleiden saumoihin ei mene 
likaa, Heinonen sanoo.


Myös 10-metrisestä hyppytornista tehtiin suunnitelmien mukainen. Hyppiminen onkin niin suosittua, että torniin kiertää jono. Jonottajia odottaa portaikossa yllätys, Arto Heiskasen valotaideteos. 


Kello 14 aurinko paistaa tasaisesti betoniin valettujen reikien läpi heijastaen kuvion portaikon oranssiin seinään.


– Teos on hienovarainen, visuaalinen haaste, Kaira sanoo.


Uimalan iso piknikalue on vielä kesken. Myös rantalentopallokenttä valmistuu ensi kesäksi. 


Monesta kivasta jouduttiin silti luopumaan, kuten liukumäestä ja lasten vesisuihkupuistosta. Myös pesu- ja säilytystiloista eli huoltorakennuksesta tehtiin pienempi. Rakennusmateriaaleista ja lämmityksestä karsittiin.


Altaiden väliin jääville tasanteille oli suunniteltu luonnonkiveä, mutta se korvattiin edullisemmalla betonilaatalla.


Sijoittelemalla altaat lähelle toisiaan saa­tiin myös laskettua kustannuksia.


Tiivis allasalue mahdollistaa, että maauimalan ja uimahallirakennuksen välillä pää­­see kulkemaan sujuvasti, eikä ulkona tar­vitse liikkua pitkästi syksyllä ilmojen kylmetessä.


Kaupunki toivoo uimalasta turistimagneettia, jonne matkailijat suuntaisivat Tampereella Särkänniemen lisäksi.


Img 8375

Entiset tamperelaiset Niina Lehtinen ja Jonna Koskela ovat tulleen Turusta asti kokeilemaan uutta uimalaa. Vesi oli ehkä liiankin lämmintä, mutta mahduimme uimaan. Ja aurinkotuolit ovat kivat, naiset sanovat.

Tampereen maauimala

  • Avautui Tampereen Kalevassa 1.8.2018.
  • Maauimalassa on lastenallas, kahluu­allas, hyppyallas ja 50 metrin kuntouinti­allas.
  • Alv:n kanssa kokonaishinnaksi muodostui 10,9 miljoonaa, josta altaat olivat kallein investointi.
  • Arkkitehti- ja pääsuunnittelun osuus noin 150 000 €.
  • Käyttökulut 900 000 € vuodessa, 
    sisältäen vuokrat.
  • Kertamaksu 2,50–5,50 €.
  • Maauimalaan 9,40 € uimahallin kaikki palvelut ja maauimala.
  • Vesi puhdistetaan yleisimmällä tekniikalla, aktiivihiili- ja painehiekkasuodattimilla.
  • Altaat lämmitetään kauko­lämmön paluuvedellä.
  • Tampereen maauimala oli FCG:n neljäs uimahallihanke Ylöjärven, Ahveniston ja Euran lisäksi. 
  • Hanke saatiin kilpailutuksella.
Img 8333

Liikuntapäällikkö Mikko Heinonen kertoo, että paljosta kivasta piti luopua, mutta kaupunkilaisten palaute on ollut lähes poikkeuksetta positiivista. 


teksti ja kuvat Tiina Leinonen


Lisää aiheesta