Sote-alan henkilöstöä kokoontuneena ryhmäksi
Asiakastarina

Hoiva Mehiläinen: TUVA-arvio on olennainen osa kuntoutussuunnitelmaa

TUVA-mittarin kehittäminen alkoi Mehiläiseen yhdistyneessä Mainio Vireessä  2000-luvun alussa. Alkusysäyksenä oli selkeä tarve yksinkertaisesta, mutta riittävän monipuolisesta mittarista mielenterveyskuntoutujan toimintakyvyn arviointiin ja arjen ohjaustyöhön asumispalveluyksikössä.

TUVA-mittari otettiin aluksi käyttöön Vaisaaren palvelukodissa Raisiossa. Asiakastyön pohjana olivat hoito- ja kuntoutusuunnitelmat tavoitteineen, mutta tarpeen oli myös konkreettinen työkalu yhtenäistämään asukkaiden toiminnallisen suoriutumisen arviointia. Arjen hallinnan laadullisen kuvaamisen rinnalla numeerisella datalla saataisiin konkretiaa ja todennettaisiin toimintakyvyn muutokset eri osa-alueilla. Eli tiivistäen: haluttiin seurata kuntoutumisen edistymistä ja tavoitteiden saavuttamista.

Näistä lähtökohdista TUVA-mittarin käyttö lähti rakentumaan. Eri osiot, arvioitavat taidot ja psyykkinen oireisto nousivat asumispalveluyksikön arjen kannalta oleellisista asioista ja tarkentuivat toimintaterapianimikkeistön kautta. 

– Oli tärkeä luoda nimenomaan psykiatrian kentälle helposti käyttöön otettava ja arjen ohjaustyöhön soveltuva työkalu, sillä sellaista ei oikein ollut. Tavoitteena oli saada näkyviin toimintakyvyn muutokset, jotka perustuvat systemaattiseen arviointiin,  ei musta tuntuu -ajatteluun, alusta alkaen mittarin kehitystyössä mukana ollut fysioterapeutti Minna Tuominen kertoo.

Vaisaaressa kuntoutujien tyypillisimmät ja psykiatriassa yleisesti tunnistetut oireet tulivat arvioitaviksi kohdiksi. Mittaria kehitettiin aluksi vain yksikön tarpeisiin, mutta pian kiinnostus levisi Raision sosiaali- ja terveystoimen kautta laajemmalle, ja aineiston kerääminen tutkimusta varten alkoi.

Monien vaiheiden jälkeen TUVA-mittarin kehitystyö jatkui FCG:n omistuksessa.

TUVA-mittari tuo asiakkaan voimavarat esiin

Tänä päivänä TUVA-mittari vastaa Hoiva Mehiläisen tarpeeseen jatkuvan arvioinnin menetelmästä, jolla saadaan asiakkaan taidot ja voimavarat esiin. Mittari rakentaa keskusteluyhteyttä asiakkaan ja ammattilaisen välille. Arvioinnin pohjalta hoitaja ja asiakas voivat yhdessä käydä läpi, mikä kuntoutumisessa on tietyllä hetkellä oleellista. Mahdollisuus itsearviointiin on niin ikään tärkeä, sillä asiakkaan oma kokemus ja arvio tilanteesta saadaan ammattilaisen näkemyksen rinnalle yhteistyön perustaksi.

Mittarin käyttö arvioinnissa oli aluksi henkilöstölle vierasta. Kun systemaattisen arvioinnin hyötyjä alkoi tulla esiin, kiinnostus kasvoi ja käyttö laajeni valtakunnalliseksi. 

TUVA-mittari on nyt oleellinen osa kuntoutussuunnitelmien päivityksessä, kuntayhteistyössä, verkostopalavereissa.

TUVA-mittari antaa sosiaalityöntekijälle tietoa asiakkaasta helposti käsiteltävässä muodossa ja lisää luotettavuutta asumispalvelutarpeen arviointiin sekä alkukartoituksessa että tuen tarpeen mahdollisesti muuttuessa.  Mittarin itsearviointimahdollisuus on tärkeä ominaisuus kokemustiedon keräämisessä.

Hoiva Mehiläisen johtoryhmä kartoitti keväällä laajasti käyttäjäkokemuksia eri mittareista. Osa mielenterveyskuntoutuksen yksiköistä käytti jo TUVA-mittaria. Käytettävyyttä arvioitiin varsinkin kahdesta näkökulmasta

  • mittarin tuki mielenterveyskuntoutuksen yksiköiden asukkaiden kuntoutusprosessin suunnittelussa ja arvioinnissa
  • selkeä ja ymmärrettävä raportointi asukkaista, asukkaiden toimintakyvystä ja kuntoutustarpeesta.

TUVA-mittari vastasi parhaiten tavoitteisiin. Se otettiin käyttöön kaikissa Hoivan mielenterveyskuntoutuksen yksiköissä, joissa puite- tai palvelusetelisopimus ei edellyttänyt jonkun muun toimintakykymittarin käyttöä. 

– Tavoitteena on kehittää erityisesti kuntoutuksen suunnittelua ja tavoiteasettelua ja tavoitteiden toteutumisen arviointia. Tuva toimii meille ikäänkuin peilinä siitä, miten hyvin olemme yhdessä asukkaidemme kanssa onnistuneet, laatujohtaja Jari Koskisuu kertoo.

Sekä asukaskohtainen toimintakykyprofiili että yksiköiden asukkaiden profiili nostavat esille asumiskuntoutuksen kannalta keskeisiä toimintakyvyn osa-alueita, auttavat päätöksenteossa ja tukevat kuntoutustavoitteiden asettamista. Asukkaiden itsearviointimahdolllisuus on hyvin merkittävä ominaisuus.

TUVA-mittarin käyttö laajenee Hoiva Mehiläisessä

Vuoden 2021 syksyllä Mehiläinen kouluttaa 30 yksikön pääkäyttäjät ja satoja uusia TUVA-käyttäjiä. Tavoitteena on tehdä kaikissa yksiköissä vuoden loppuun mennessä asukkaille vähintään yksi toimintakyvyn arviointi. Seuraava tavoite on kehittää TUVAsta saatavan tiedon systemaattista hyödyntämistä mm. mielenterveysasukkaiden palvelutarpeen arvioinnissa, palveluiden suunnittelussa, henkilöstön koulutuksessa ja uusien kuntoutusmenetelmien valinnassa. 

Hoiva Mehiläinen kehittää yhteistyössä FCG:n asiantuntijoiden kanssa varsinkin organisaatiotason raportointia ja tiedonhallintaa. 

– Yhteistyö on sujunut hyvin. Ohjausryhmä on tärkeä kokemusten ja “piilotiedon” välittäjä. Yhteistyö myös koulutusten osalta on ollut toimivaa. Enemmänkin voisimme varmasti vielä hyödyntää asiantuntija Satu Kainulaista, kysyä asioita, tuoda esiin koettuja haasteita ja ratkoa niitä aktiivisemmin yhdessä tarpeen mukaan, Minna Tuominen sanoo.