Sisältö ja vuorovaikutteisuus - Koulutustilaisuuden kuningaspari

8.1.2021
Työelämän kehittäminen
Osaamisen kehittäminen
Osaamisen kehittäminen

Osallistujalähtöinen sisältösuunnittelu luo vahvan perustan vuorovaikutteiselle koulutustilaisuudelle. 

Mikä onkaan asiakaskeskeisyyden ja asiakaslähtöisyyden ero? Tätä suurta kysymystä päädyimme ystäväporukalla hetkeksi pohtimaan eri ammateissa työskentelevien kanssa, kukin omista lähtökohdistaan.

Lääkäri puhui potilaskeskeisyyden ja -lähtöisyyden erosta. Hän oli oppinut sen opiskeluajan harjoittelujaksolla. Opiskelijat olivat kokoontuneet potilaan vuoteen ympärille. Ohjaava lääkäri pyysi arvioimaan psykiatrisen potilaan tilaa ja esittämään hoitosuunnitelman. Opiskelijat palasivat opetustilaan, lukivat potilastekstejä ja läpikävivät potilaan tuoreita tutkimustuloksia. Näiden pohjalta opiskelijat esittivät näkemyksensä potilaan tilasta ja tarvittavasta hoidosta. Kokenut lääkäri sanoi, että tämä lähestymistapa on potilaskeskeinen ja siitä terveydenhoidossa ei todellakaan ole kysymys! Idea ei ole, että potilas on keskellä ja muut ympärillä olettavat, päättelevät ja tulkitsevat. 

Ryhmä palasi potilashuoneeseen - nyt potilaslähtöisesti. Opiskelijat kyselivät kunnioittavasti ja arvostavasti potilaan omia kokemuksia ja näkemyksiä vaikuttavasta hoidosta. Vuorovaikutteinen keskustelu otettiin sitten vakavasti huomioon hoitosuunnitelman sisältöjä laadittaessa. Lääkäri kertoi saaneensa elinikäisen opetuksen ”keskeisyyden” ja ”lähtöisyyden” erosta! 

Esimerkki oli sen verran vaikuttava, ettei koulutuspäällikölle annettu tuosta aiheesta enää puheenvuoroa. Jäinpä sitä kuitenkin pohtimaan. 

Sisältö on kuningas

Sisältö on kuningas. Ja sitä on hyödyllistä rakentaa yhdessä. Haluamme oppimis- ja koulutustapahtumien sisältöjä suunniteltaessa kysyä ainakin kolme kysymystä. Osallistujalähtöisesti: 

  • Mikä on keskeisintä omassa työroolissasi juuri nyt? 
  • Mistä työhön liittyvästä olet viime aikoina etsinyt tietoa? 
  • Millaisista aiheista ei mielestäsi puhuta lainkaan tai riittävästi? 

Tätä vuorovaikutteisuutta toteutamme sisältökyselyillä ja -keskusteluilla. Lisäksi arvostamme jokaista oma-aloitteista yhteydenottoa koulutusten sisältösuunnitteluun liittyen. Näin pyrimme varmistamaan sisältökokonaisuuden, joka on ajankohtainen, käytännönläheinen ja ajatuksia herättävä. Vuorovaikutteinen sisältösuunnittelu luo vahvan perustan vuorovaikutteiselle koulutustilaisuudelle. 

Tutustu vuoden 2021 tarjontaan ja ilmoittaudu

21563.jpg
PEKKA HANNUKKALA
Koulutuspäällikkö, Koulutus ja tapahtumapalvelut
+358 40 744 9474

Pekka on johtamis- ja hallintojärjestelmien sekä riskienhallintaprosessien arvioinnin ja kehittämisen syväosaaja. FCG:n koulutustapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa Pekka on ollut mukana vuodesta 2018.