Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

FCG-Akatemian yhteistyökumppaniksi HSE Executive Education

FCG-konserni valitsi HSE Executive Education Oy:n yhteistyökumppanikseen konsernille räätälöityyn johtamiskoulutusohjelmaan, FCG-Akatemiaan. FCG-Akatemia on konsernin esimiehille ja asiantuntijoille suunnattu ohjelma, jonka tavoitteena on tukea FCG:n palveluiden tuotteistamista ja liiketoiminnan kehittämistä. Kevääseen 2009 asti jatkuvaan ohjelmaan osallistuu yhteensä 21 opiskelijaa konserniyhtiöistä.

- Tavoitteena on, että ensimmäisestä ryhmästä saatujen kokemuksien jälkeen seuraava opiskelijaryhmä aloittaisi opiskelunsa syksyllä 2009, kertoo FCG-konsernin viestintä- ja HRD-päällikkö Eeva Kokki.

FCG-Akatemia koostuu viidestä, kaksipäiväisestä osiosta, joissa käsitellään muun muassa strategista ajattelua, johtajuutta, tuotteistamista ja myyntiä sekä talouden arviointia ja hallintaa. Koulutettavat tekevät ohjelman aikana kehittämishankkeen, jolla on tiivis yhteys FCG:n liiketoiminnan kehittämiseen. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on lisätä myös monialaisen konsernin yhtiöiden välistä vuoropuhelua.

Eeva Kokki (eeva.kokki a fcg.fi), 25.8.2008



Takaisin