Seuraa uutisvirtaamme ja lue tuoreimmat julkaisumme

Syksyn kuuma aihe: millainen on hyvä kouluympäristö lapsille?

25.9.2019 08:07

Klikkiotsikot saavat ihmiset pelkäämään, että lapset laitetaan nykyään avokonttoreihin ja jätetään heitteille.  

Toisten mielestä koulu taas muuttuu liian hitaasti ja lapset vieraantuvat koulusta, kun se alkaa olla jäljessä muusta todellisuudesta. Kuilu koulun ja ulkomaailman välillä on kasvamassa liian suureksi! 

Moni meistä on oppinut aikanaan istumaan hiljaa luokassa kovalla puutuolilla, niin että on vieläkin selkä kipeä. Opettajien monologit olivat loputtomia ja useasti suurin haaste oli pysyä hereillä. Nostalgia saa meidät ajattelemaan, että silloin oli kaikki paremmin. Tosiasiassa silloin koulussa kiusattiin, ahdisteltiin ja kähmittiin, tupakoitiin välitunnilla, usein lähinnä nukuttiin tai katseltiin päiväunia tunneilla ja palattiin rättiväsyneinä bailujen kautta maanantaiaamuna pulpettiin. 1970-luku oli sellaista aikaa koulussa, josta harvan kannattaisi uneksia. 

Parhaimmillaan nykyinen koulu voi olla paikka, jossa pedagogisesti taitavat opettajat osaavat motivoida ja innostaa, saada sellaisetkin lapset kiinnostumaan ja oppimaan, joita ennen olisi pidetty toivottomina tapauksina. Lapset saavat tulla nähdyksi ja kuulluksi, heidän ajatuksilleen ja haaveilleen annetaan tilaa. He voivat käyttää omalle sukupolvelleen luontaisilta tuntuvia työvälineitä, onnistua ja innostua. Pehmeä akustiikka rauhoittaa, omaan soppeen voi käpertyä villasukat jalassa tai innostua yhdessä muiden kanssa jännittävistä projekteista, tutkia yhdessä kiinnostavia ilmiöitä ja oppia ryhmätyön sekä itsesäätelyn taitoja aikuisten tuella omalle kehitystasolle sopivalla tavalla. Kaunis ympäristö inspiroi, eivätkä raskaat ja vaikeasti siirrettävän huonekalut estä vuorovaikutusta. 

Tällainen koulu olisi jo nyt mahdollinen, mutta uskallammeko antaa lapsillemme parasta? Pelkäämmekö, että he menevät pilalle, jos koulunkäynti ei aina innosta?

Kirsti Lonka
kasvatuspsykologian professori
Helsingin yliopistosto


Kirsti Lonka puhuu Nova Schola -konferenssissa Helsingissä torstaina 7.11. otsikolla Ollaanko lapsiamme laittamassa avokonttoriin? - koulusuunnittelun pedagogiikkaa 

Lue lisää Nova Schola -konferenssista >