Tutustu osaamiseemme referenssiemme kautta

Referenssihaku

Helsingin Nylanderin puiston yleissuunnitelma

Työn tavoitteena oli ensisijaisesti laatia suunnitelma eri clematislajeja esitteleväksi teemapuistoksi edesmenneen kaupungin-puutarhuri Pekka Jyrängön muistoksi Kumpulaan. Teemapuisto toteuttaa Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön linjauksia.

Puistossa, painottuen sen keskeisille alueille on esitellään harvinaisempia kasvilajeja ja erityisesti eri clematislajeja. Tämän keskeisen alueen osan jyrkkäpiirteiset reunametsät säilytetään metsäisinä alueina ja sinne tehdään lähinnä pienehköjä metsänhoitotoimen-piteitä.

Puistoalueen kevyen liikenteen verkkoa kehitetään nykyistä toimi-vammaksi ja ilmeeltään sekä mitoitukseltaan enemmän kevyen liikenteen reitin luonteisiksi. Tärkeitä näkymiä puistoalueelta kohti kaupunkia säilytetään ja kehitetään edelleen.




Yhteyshenkilöt

Kohteen tiedot

Tilaaja
Sijainti Suomi / Helsinki
Valmistuminen 03/2012