Tiesitko, että Suomi on EU-maiden kärkeä sähkön ja kokonaisenergian kulutuksessa asukasta kohden? Kestävien, uusiutuvien energiaratkaisujen merkitys korostuu ja on keskeistä, että energiantuotanto on monipuolista ja kustannustehokasta. Toimivat siirtoyhteydet ovat edellytys yhteiskuntamme toimivuudelle.

Tulevaisuuden energiajärjestelmät edellyttävät innovatiivisuutta

Nyt tehtävillä energiaratkaisuilla on merkittävä vaikutus ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sekä hyvinvoinnin kehittymiseen. Ratkaisujen on oltava vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita – ja mahdollisuuksien mukaan älykkäitä. 

Päästöttömät tuotantomuodot, erityisesti tuulivoima, ovat kasvava energiamuoto, ja suunnitteilla on satoja tuulivoimaloita ympäri Suomen.

Energiapalveluihimme kuuluu oleellisesti tuulivoimaan liittyvä hankekehitys, tekninen suunnittelu ja rakennuttaminen. Olemme erikoistuneet myös sähkönsiirtoyhteyksien sekä polttoaineen jakeluasemien suunnitteluun, energiajärjestelmiin sekä energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöön liittyviin selvityksiin.  

Kestävien energiaratkaisujen edelläkävijä

Olemme tehneet uusiutuvaan energiaan liittyviä suunnittelu- ja konsultointitehtäviä yli kymmenen vuoden ajan ja olemme tuulivoima-alan kärkitoimijoita. Hankkeiden koko elinkaaren kattava kokemuksemme ja vahva paikallistuntemuksemme mahdollistaa parhaan mahdollisen suunnittelutyön kaikkiin tuulivoimahankkeisiin.

Olemme laatineet kymmenien tuulivoimahankkeiden tuulivoimayleiskaavan sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA). Olemme myös edelläkävijöitä yhdistetyssä menettelyssä. Teemme pitkällä kokemuksella ja asiantuntemuksella teknistä suunnittelua voimala-layoutin suunnittelusta perustus- ja infrasuunnitteluun sekä verkkoliitynnän suunnitteluun ja tarvittaviin neuvotteluihin.  

Palveluvalikoimamme on koko tuulivoimahankkeen kattava:  

Tavoitteenamme on löytää tehokkaat, luotettavat ja vähäpäästöiset, mutta silti kustannustehokkaat energiaratkaisut jokaiseen tarpeeseen. 

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää siitä, miten energiaratkaisumme ja vahva uusiutuvat energian osaamisemme auttavat luomaan vastuullista tulevaisuutta!

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kysy lisää

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojakäytäntömme.