Miksi FCG?

Tarjoamme aidosti merkityksellistä työtä ja uskomme, että hyvän elämän tekijät kuuluvat yhteen.

Maailman murroksessa punnitaan kyky tarttua mullistuksiin yhdessä ja halu tarkastella maailmaa eri näkökulmista. Meille ei riitä se, että ostamme vihreää sähköä tai kierrätämme tehokkaasti toimistoissamme. Meille työn merkitys syntyy siitä, että teemme paremmaksi sen, mikä aikaisemmin ei ole toiminut ja kehitämme aina vastuullisempia ratkaisuja asiakkaillemme.

FCG yhdistää erikoisosaajat ja ratkaisijat aikamme ilmiöiden taakse

Tarjoamme merkityksellistä työtä monen eri alan osaajalle. Tässä työssä pääset jättämään oman käden jälkesi asioihin ja tekemään hyviä asioita – yhdessä muiden kaltaisesi kanssa. FCG:läistä asennetta kuvaa se, että ratkaisemme asiakkaidemme ongelmat niin kuin ne olisivat omiamme.

Tavoittelemme hyvää – sekä asiakkaallemme kumppanina, omille työntekijöillemme että ympäröivälle yhteiskunnalle. Viemme maailmaa eteenpäin.

FCG:llä työskentelee monialainen joukko ihmisiä asiantuntija-, koulutus-, kehittämis- ja konsultointitehtävissä usealla liiketoiminta-alueella. Meitä on reilu 700 ja joustavan etätyöskentelyn ohella tapaamme toisiamme säännöllisesti toimipisteissämme, joita löytyy Suomesta ja lähes kaikilta maailman mantereilta.

Missiomme ”Hyvän elämän tekijät” tarkoittaa meille sitä, että kehitämme projekteissamme paremmaksi palaset, joista syntyy ihmisille ja ympäristölle parempaa elämää. Tämä ajattelu ohjaa toimintaamme myös sisäisesti. Ihmisestä välittäminen ja inhimillinen ote tiukkojenkin työrupeamin keskellä on meille tärkeää. Työskentelemme jatkuvasti sen eteen, että FCG:läiset voivat hyvin.

Pyöräilijä kaupungin keskustassa

Mitä FCG:läiset ajattelevat omasta työpaikastaan?

100 % FCG:läisistä on sitä mieltä, että joustavat työolot toteutuvat yrityksessä hyvin tai erittäin hyvin.

Lähes 70 % FCG:läisistä kokee, että yrityksessä kiinnitetään huomiota työn ja vapaa-ajan tasapainoon hyvin tai erittäin hyvin.

87,5 % FCG:läisistä kokee, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa oman työnsä sisältöön toteutuvat hyvin tai erittäin hyvin.

Lähde: FCG:n sisäinen työnantajamielikuvakysely 2022

Hymyilevä mies toimistossa

Innostaako sinua ajatus paremman maailman rakentamisesta huippuasiantuntevassa, mutta silti rennossa työyhteisössä? Jos vastauksesi on kyllä, niin olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta lisää!

Onko sinulla näkemys paremmasta tulevaisuudesta, sekä halu ja kyky tehdä tämä muutos todeksi? Mikäli vastasit kyllä, niin tsekkaa avoimet työpaikkamme tai laita meille avoin hakemus!