Näkemyksiä

Palkkaharmonisointi — paljon puhetta, vähän faktaa

Sote-uudistuksen eteneminen, käynnissä olevat aluevaalit sekä kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusten umpeutuminen ovat nostaneet julkisen keskustelun keskiöön palkkaharmonisointiin liittyvät kysymykset. Sote-uudistuksen myötä uusille hyvinvointialueille siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä yli 170 000 työntekijää, joiden palkkojen yhdenmukaistamisen kustannuksista julkisuudessa esitetyt arviot liikkuvat sadoista miljoonista euroista jopa miljardiin. Vaikka sote-palkat perustuvat työ- ja virkaehtosopimuksiin, kaikilla organisaatioilla on oma työn vaativuuteen perustuva palkkausjärjestelmänsä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että lähtötilanteessa samasta työstä voi eri organisaatioissa saada erilaista tehtäväkohtaista palkkaa. Kun yhden organisaation sisällä samasta työstä ei voi maksaa eri palkkaa, ne on yhtenäistettävä.

Lue myös: Ennakoiva henkilöstösuunnittelu – sanoista tekoihin

Palkkojen yhdenmukaistaminen perustuu tietoon


Miksi hintahaitari palkkojen yhtenäistämiselle on noin suuri? Osittain kysymys on siitä, että uudistuksen valmistelu ei ole vielä siinä vaiheessa, että alueilla olisi kerättyä tietoa hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön kokonaispalkkakustannuksesta ja mistä palkan osista se koostuu. Ilman palkkatietoa on mahdoton laskea tarkasti, kuinka paljon tehtäväkohtaisten palkkojen harmonisoinnin vaikutus tulee olemaan kullakin hyvinvointialueella. Kuntien palkka- ja HR-järjestelmistä kerättyä tietoa tarvitaan kipeästi hyvinvointialueen valmistelua ja päätöksentekoa varten.

Tehtäväkohtaisissa palkoissa ja lisissä on lähtötilanteessa eroja, se on fakta. Kuinka paljon, sitä varten tarvitaan tietoa ja kerättyyn tietoon pohjautuvaa laskennallista analyysiä. Sen jälkeen nähdään, mikä lähtötilanne on ja mikä tulee olemaan harmonisoinnin kustannusvaikutus.

Näkymä palkkojen analysointiin – Diip ohjelmisto

Varaa demo

Palkkatietojen analyysiin perustuva laskentamalli.


FCG tarjoaa hyvinvointialueille raportointi- ja analyysimallin, jonka avulla siirtyvän henkilöstö tehtäväkohtaiset palkat jaetaan koneellisesti hinnoittelutunnuksen sisällä mediaaniin, mediaanin alittavaan ja mediaanin ylittävään luokkaan. Luokittelun pohjalta tuotetaan tieto siitä, kuinka paljon eri skenaarioissa palkkojen yhdenmukaistaminen tuottaa lisäkustannuksia hyvinvointialueella.

Jos haluat kuulla lisää palkkaharmonisaation kustannusten laskennasta, laita meille viestiä alla olevan chatin kautta.

Ja lue lisää: Palkkaharmonisaation kustannukset ovat laskettavissa