USO7 -teemaseminaari: Päätöksentekokyky kuntatalouden myllerryksessä



USO-verkoston kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille suunnattu teemaseminaari järjestetään keskiviikkona 20.3. klo 9:30–15:00 Scandic Tampere Koskipuiston tiloissa Tampereella. Lisäksi tapahtuma striimataan etäosallistujille.


Tervetuloa mukaan USO-verkoston 7. kauden (2023–2024) kolmanteen teemaseminaariin ”Päätöksentekokyky kuntatalouden myllerryksessä”.

Tapahtumassa keskustelun aiheina ovat mm. kuntatalouden näkymät ja kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen, kuntien päätöksentekokyky sekä kestävän kuntatalouden johtaminen. Äänessä ovat niin Tampereen pormestari Kalervo Kummola, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, FCG:n Eero Laesterä kuin Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Lotta-Maria Sinervo. Lisäksi USO-verkoston kunnista Hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi Heinolan kaupungista tulee jakamaan kokemuksensa Heinolassa toteutetusta muutosohjelmasta sekä kestävän talouden rakentamisesta. Myös kuntajohtamisen kriisien juurisyyt ovat käsittelyssä, kun asiaa Kuntaliitossa selvitelleet kehittämispäällikkö Sini Sallinen sekä tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom käyvät läpi selvityksensä tuloksia.

Tapahtuma järjestetään Scandic Tampere Koskipuistossa Tampereella ja lähetys striimataan etäosallistujille. Tapahtuma alkaa hotelliaamupalalla klo 9.00 ja varsinainen ohjelma käynnistyy klo 9.30 alkaen. Paikan päälle osallistuville on tarjolla aamupalan lisäksi ilmainen lounasbuffet klo 11.30–12.30 sekä kahvitarjoilu tapahtuman päätteeksi klo 15.00 jälkeen.

Tapahtuma on tarkoitettu USO 7 -verkostokuntien johtaville viranhaltijoille ja luottamushenkilöille sekä verkostokuntien muille kehittäjille. Tapahtumaan ei ole rajoitettua osallistujamäärää, joten kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Etäosallistujille ja kuntien yhdyshenkilöille toimitetaan linkki etäosallistujien striimiin paria päivää ennen tilaisuutta.


Ilmoittaudu tapahtumaan:

Paikan päälle tapahtumaan pystyt ilmoittautumaan tiistaihin 12.3. klo 12.00 mennessä ja etätoteutukseen aina perjantaihin 15.3. klo 12.00 asti.

Ohjelma:

9.00 Hotelliaamupala

9.30 Tilaisuuden avaus
Kehittämispäällikkö Jarkko Majava, Kuntaliitto

9.45 Kuntatalous ja kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Kuntaliitto

10.15 Tauko

10.30 Kuntatalouden tiukat näkymät – Miten saada vaikeitakin päätöksiä aikaan?
Johtaja Eero Laesterä, FCG

11.30 Lounas

12.30 Tampereen strategisen päätöksentekokyvyn salaisuudet
Pormestari Kalervo Kummola, Tampereen kaupunki

13.00 Heinolan kaupungin muutosohjelma ja kestävän talouden rakentaminen
Hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi, Heinolan kaupunki

13.30 Tauko

13.45 Kuntajohtamisen kriisien juurisyyt
Kehittämispäällikkö Sini Sallinen, Kuntaliitto
Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto

14.30 Kestävän kuntatalouden johtaminen
Yliopistonlehtori Lotta-Maria Sinervo, Tampereen yliopisto

15.00 Tilaisuuden päätössanat & kahvitarjoilu
Kehittämispäällikkö Jarkko Majava, Kuntaliitto