Geotekniikka
Geotekniikka.

Geoteknisellä suunnittelulla vaativatkin rakennusalueet voidaan hyödyntää turvallisesti ja kestävästi. Meiltä löydät geotekniikan huippuosaamisen yhdistettynä laaja-alaiseen kaupunkisuunnittelun asiantuntijuuteen.
Geotekniikka varmistaa kestävän perustan maa- ja pohjarakentamiselle
Rakentaminen sijoittuu yhä enemmän suurten taajamien rakentamattomille alueille, joita ei ole otettu aiemmin käyttöön hankalien pohjasuhteiden vuoksi. Esimerkiksi pehmeiköillä ja ranta-alueilla pohjarakentaminen on vaativaa. Myös tunneleiden ja siltojen käyttö yleistyy. Tällaisten kohteiden geotekniseltä suunnittelulta vaaditaan innovatiivista otetta, rohkeaa näkemystä sekä luotettavuutta.
Pohjarakentaminen ja sen menetelmät kehittyvät kuitenkin jatkuvasti. Myös muuttuvat ilmasto- ja ympäristöolosuhteet tuovat mukanaan haasteita, jotka pitää arvioida osana suunnitteluprosessia. Asiantuntijamme ovat tukenasi, kun rakennushanke edellyttää korkealaatuista geoteknistä suunnittelua.
Suunnittelupalveluja koko geotekniikan alalta
Seuraamme alan kehitystä, kouluttaudumme ja hankimme uutta teknologiaa. Asiantuntijamme ovat myös mukana kehittämässä uusia geoteknisiä suunnittelu- ja toteutusratkaisuja. Suunnittelumme lähtökohtana on, että toteutettavien rakenteiden elinkaari vastaa asiakkaan tarpeita.
Geoteknisiin suunnittelupalveluihimme kuuluvat:
- Pohjatutkimukset
- Rakennettavuusselvitykset
- Pohjarakennussuunnittelu
- Urakka-asiakirjojen laadinta
- Työmaapalvelu- ja valvonta
Työmme alkaa esiselvitysten tai kaavoitusvaiheen rakennettavuusselvityksistä jatkuen suunnitteluvaiheiden geoteknisestä suunnittelusta toteutuksen valvontaan ja tarvittaessa ulottuen myös rakenteen elinkaaren seurantaan.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää!

Case Mikkeli: Etelä-Savossa rakennetaan elinvoimaisuutta

Case Tahkoluoto: Merituulivoimahankkeiden erityispiirteitä luvituksessa ja kaavoituksessa

Blominmäen uusi jätevedenpuhdistamo vastaa kiristyviin käsittelyvaatimuksiin sekä kasvaviin jäteveden määriin Espoossa

Vilhonvuorenkadun jatke: Pilaantuneen maaperän kunnostamista vaativissa olosuhteissa vilkkaalla kaupunkialueella

Kovjoki Vattenilla otettiin käyttöön uusi biologinen vedenkäsittely – lopputuloksena kustannustehokkuutta ja ilmastoystävällisyyttä

Hämeenlinnan asunnot Oy ohjasi kiinteistökannan hoidon oikealle polulle kunto- ja korjaustarvearvion avulla

Case Mikkeli: Etelä-Savossa rakennetaan elinvoimaisuutta

Tutustu FCG:läiseen! Niklas Astala, Harjoittelija, Infra

Älykäs infrastruktuuri: Tulevaisuuden energiaratkaisuiden mahdollistaja ja maaseudun elävöittäjä?

Biologinen raudanpoisto mahdollistaa haastavien humuspitoisten pohjavesien hyödyntämisen

Case Tahkoluoto: Merituulivoimahankkeiden erityispiirteitä luvituksessa ja kaavoituksessa
