Uutinen

FCG:n vedenpuhdistamohanke Gazassa – tavoitteena varmistaa gazalaisten juomaveden riittävyys tulevaisuudessa

FCG Finnish Consulting Group on valittu kehittämään vesihuoltoa Gazassa, mikä entisestään vahvistaa FCG:n jalansijaa palestiinalaisalueilla. Hankkeen arvo on noin 900 000 euroa ja sen rahoittajana toimii Ranskan kehitysvirasto AFD (Agence Française de Développement).

Juoma- ja kasteluveden riittävyys on yksi suurimmista palestiinalaisiin kohdistuvista haasteista erityisesti maaseudulla. Sademäärien ennustetaan vähenevän Palestiinassa ilmastonmuutoksen johdosta merkittävästi myös tulevaisuudessa. Pelkästään viime vuonna vesipula oli palestiinalaisalueiden väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksesta arviolta jo 271 miljoona kuutiota. Kuutio vettä vastaa tuhatta litraa.

Viisivuotisen hankkeen aikana Gazaan perustetaan jätevedenpuhdistamo tuottamaan alueen jätevesistä kasteluvettä maataloudelle. Samalla juomaveden riittävyys tulevaisuudessa parantuu, kun juomavettä ei käytetä nykyiseen tapaan maataloudessa. 

– On hienoa olla auttamassa gazalaisia rakentamassa elintärkeää vesi-infrastruktuuria ja samalla gazalaisten uskoa tulevaisuuteen. Juoma- ja kasteluveden riittävyys on yksi kriittisimmistä tekijöistä Palestiinan tulevaisuuden kannalta, kertoo liiketoimintajohtaja Sami Kangasharju FCG:n kehityskonsultoinnista.

Osana projektia rakennetaan myös aurinkovoimaloita tukemaan alueen kestävää kehitystä.

FCG tuo vedenpuhdistamohankkeeseen osaamista projektin hallinnasta ja vesihuollon kehittämisestä. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Palestinian Water Authority (PWA) yhdessä kahden paikallisen yrityksen kanssa. Kehitysyhteistyöhankkeissa on tärkeää, että vastuu projektin toteutuksesta on paikallisilla toimijoilla.

– Tämä viisivuotinen hanke on poikkeuksellinen mahdollisuus aikaansaada tarpeellisia ja konkreettisia tuloksia alueella, jossa elämä voi olla haasteellista. Autamme ja tuemme paikallisia yrityksiä ja viranomaisia rakentamaan uutta infrastruktuuria, jolla voidaan parantaa vedensaantia. Yhteistyössä paikallisten kanssa varmistetaan hankkeen onnistuminen ja sen tuomat hyödyt pitkälle tulevaisuuteen, kertoo hanketta FCG:llä vetävä Torbjörn Öckerman.

Hanke entisestään vahvistaa FCG:n jalansijaa Palestiinassa. FCG:llä on pitkä kokemus vesisektorilta palestinaalaisalueilla, joissa vesihuolto- ja jätevesihankkeita on ollut 90-luvulta saakka. Palestiinassa on toteutettu myös koulutussektorin hankkeita.

FCG on edistänyt parempaa elämää kehittyvissä maissa jo yli 50 vuotta. Kansainvälisiä kehityskonsultoinnin hankkeita on toteutettu vuosien aikana tuhansia yli 150 maassa. Kehityskonsultointi edustaa noin 40 prosenttia FCG:n liikevaihdosta.

Kuva Gazasta medialle

Yhteystiedot:

Sami Kangasharju
Sami.Kangasharju@fcg.fi
Puh. +34 670 260 897