FCG_toihin_meille

Töihin meille

Meitä ajaa loputon uteliaisuus keksiä uusia ratkaisuja hyvään elämään.​ Missiomme Hyvän elämän tekijät on tae sille, että olemme sitoutuneet edistämään vastuullisuutta ja kestävää kehitystä toiminnassamme.

Päätoimipaikkamme on Helsingin Käpylässä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Meillä voit sijoittua myös johonkin aluetoimipaikoistamme, joita on suurimmissa kaupungeissa. Kansainvälisesti toimimme kuudessa eri kaupungissa, muiden muassa Singaporessa ja Berliinissä.

Tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia asiakasprojekteja, kiinnostavan haastavia tehtäviä ja mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan sekä ajan tasalla olevat työvälineet. Meillä pääsee vaikuttamaan oman työn sisältöön. Toimimme yhdessä myös vapaa-ajalla erilaisten harrastusryhmien muodossa. Jokainen meistä on oman alansa asiantuntija monialaisessa konsernissa.