Uuden sukupolven organisaatiot eli USO-verkosto on tarjonnut kymmenen vuoden ajan ja noin 70 kunnalle ympäri Suomen tukea organisaatioiden ja johtamisen kehittämisessä.

USO-verkosto on kuntien, Kuntaliiton ja FCG:n vertaisoppimis- ja tukiverkosto, kokemus- ja tutkimustiedon kokoaja sekä paikallisen kehittämistyön konsultoija. Verkoston toimijoina ja kohderyhmänä ovat kuntien poliittinen ja ammatillinen johto sekä kuntien tarpeiden mukaan myös muut sidosryhmät. Monet kehittämisaloitteet ovat vuosien aikana saaneet lähtölaukauksen juuri USO-verkostosta. 

USO-verkosto levittää tehokkaasti tietoa ja käytäntöjä osallistujien kesken ja myös muille kunnille -  siitä hyötyvät kaikki maamme kunnat.

USO:n viidennellä kaudella (2019-2020) keskeisiä teemoja ovat

  • ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta
  • kukoistava kunta 
  • resurssiälykäs kunta. 


USO 2019 -verkostossa kunnat saavat

  • kahdeksan valtakunnallista tapahtumaa keskinäiseen verkostoitumiseen ja tiedon jakamiseen
  • vertailevan lähtötilanneanalyysin, jolla kuvataan eri näkökulmista kunnan asemaa ja kehitystä suhteessa muihin samankaltaisiin kuntiin
  • analyysiä täydentävän kehittämiskeskustelun, jossa muodostetaan yhteinen näkemys keskeisistä kehittämistarpeista ja USO-verkoston hyödyntämisestä kunnan omassa kehittämistyössä
  • viisi kuntakohtaista työpajaa, jotka räätälöidään ja toteutetaan yhdessä kunnan tarpeista lähtien.

Uuden sukupolven organisaatiot - Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kysy lisää

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojakäytäntömme.
20853.jpg
Anni
Antila
Johtava konsultti, Johdon ja palvelujen konsultointi
+358 50 406 3540