Kuntien vastuu alueensa elinvoiman edistämisestä korostuu samalla kun haasteet kasvavat. Tuoreet väestöennusteet ja kuntatalouden ennätykselliseksi ennakoitu alijäämä vuonna 2019 heittävät haasteen niin kansallisen politiikan tekijöille kuin kuntien elinvoimatyön kehittämisellekin.

Kovia ja pehmeitä elinvoimatekijöitä, veto- ja pitovoimaa pohditaan jokaisessa kunnassa. Onneksi uusia ideoita ja hyviä käytäntöjä kehitetään koko ajan kuntasektorilla – niin kuntaorganisaation sisällä kuin yhdessä kehitysyhtiöiden sekä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kehittämishankkeiden ja paikallisten kokeilujen kokemuksista, toimivista ratkaisuista, alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman edistämisen mahdollisuuksista oppii parhaiten osana aktiivista elinvoiman kehittäjäverkostoa eli EVE-verkostoa.

EVE-verkoston tapaamisissa tuodaan esiin asiantuntijanäkemyksiä elinvoiman edistämisen eri näkökulmista, teoriaa yhdistettynä eläviin esimerkkeihin ja hyviin käytäntöihin.

Tapaamiset mahdollistavat luottamuksellisen alustan myös ongelmien esiin nostamiselle sekä omien verkostojen laajentamiselle.
Verkoston toimintaa tukevat teemaseminaarien osallistavat työmenetelmät ja vuorovaikutteinen digialusta.

Teemaseminaarien aiheita konkretisoidaan organisaatiokohtaisissa työpajoissa. Verkoston osallistujia haastetaan lisäksi elinvoiman indikaattorien yhteiskehittämiseen sekä selvitykseen, jossa analysoidaan kuntaomisteisten kehitysyhtiöiden muutostarpeita sekä omistajaohjauksen instrumentteja.

Vuoden 2020 painopisteitä ovat

  • osaava työvoima
  • ekosysteemit ja alueen elinvoima
  • maine ja viihtyisyys
  • yritysmyönteinen päätöksenteko.

EVE 2020 -verkoston toteuttajakumppaneina ovat Kuntaliiton ja FCG:n lisäksi TEM, Suomen Yrittäjät ja SEKES.

Osallistuminen ja ilmoittautumiset

EVE-verkoston osallistumismaksu vuoden 2020 osalta 8 900 eur/kunta tai kunta + kehitysyhtiö. Hintaan lisätään arvonlisävero. Mikäli osallistujina ovat kehitysyhtiö ja useampien omistajakuntien muodostama ryhmä, neuvotellaan osallistumismaksu ja siihen kuuluvat osiot erikseen. Hinta sisältää

  • yhteiset teemaseminaarit (4 kpl, laaja osallistumismahdollisuus) 
  • kunta- tai yhtiökohtaisen räätälöidyn työpajan
  • pilottikohteena toimiminen kuntien reaaliaikaisten elinvoimamittareiden kehittämisessä sekä verkostotyön aikana teetettävät selvitykset ja kehittämisaloitteet.

Kuntien elinvoiman kehittämisen verkostohanke - Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kysy lisää

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojakäytäntömme.
21324.jpg
Markku
Pyykkölä
Johtava konsultti, Johdon ja palvelujen konsultointi
+358 50 044 2761
20917.jpg
Sirpa
Korhonen
Johtava konsultti, Johdon ja palvelujen konsultointi
+358 50 366 7771