Henkilö lukemassa kirjaa
Uutinen

FCG:n koulutuskalenteri vuodelle 2022 on julkaistu!

Vuosi 2022 tuo tullessaan uusien taitojen ja toimintatapojen opettelua sekä osaamisen kehittämistä. Hyvinvointialueiden organisoituminen alkaa tammikuun vaaleista, ja muutokset seuraavat toisiaan tulevan vuoden aikana. Työelämässä tarvitaan entistä enemmän tietoa ja näkökulmien vaihtoa, jotta ympärillä tapahtuvissa muutoksissa pysyy mukana.

FCG:n koulutuksista saa aina ajantasaisimmat tiedot

Koulutuskalenterissamme vuodelle 2022 painottuu kustannustehokas, kätevä, ympäristöystävällinen ja vaivaton tapa osallistua. Koulutuksissamme voi kokea vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä vahvasti myös etänä. Virtuaalisia ja fyysisiä kohtaamisia kollegoiden kanssa pääsee toteuttamaan erilaisissa tapahtumissa ja ajankohtaispäivillä – terveysturvallisesti luonnollisesti

Koulutuksistamme saa aina ajantasaisimmat tiedot parhaimmilta asiantuntijoilta, sillä panostamme erityisesti laadukkaaseen koulutusten sisältöön. Tuoreimmat opit auttavat pysymään ajan tasalla kunta-alalla tapahtuvista muutoksista, ja niiden avulla on helpompaa olla vaikuttamassa siihen, minkälaiseksi toimintatavat uusilla hyvinvointialueilla ja kuntakentällä muodostuvat. 

Uusi koulutusten verkkokauppa – helppo ja nopea käyttää

Oma osaaminen, sen ylläpitäminen ja kehittäminen ovat luonnollinen osa modernia työelämää. Haluamme tukea jokaista yksilöä ja yhteisöä osaamistavoitteissaan tarjoamalla monipuolisia sisältövaihtoehtoja ja erilaisia tapoja osallistua koulutuksiin.  

”Elämme vahvasti ympäröivissä muutoksissa mukana ja olemme valmiita muokkaamaan koulutusten sisältöjä ja toteutustapaa asiakkaidemme toiveiden mukaisiksi. Haluamme tarjota asiakkaille parhaita mahdollisia asiakaskokemuksia jo koulutusten ostovaiheessa. Uusi koulutusten verkkokauppa tarjoaa asiakkaille nopean ja helpon tavan ilmoittautua mukaan oman profiilin mukaisiin koulutuksiin”, FCG:n koulutus- ja tapahtumapalveluiden johtaja Anniina Peltola toteaa tyytyväisenä.    

Koulutusten verkkokaupassa asioiminen on vaivatonta. Koulutuskalenterin suodattimista valitaan kiinnostavat aiheet ja viedään ostoskoriin koulutukset, joihin haluaa osallistua. Rekisteröitymisen jälkeen käyttäjätilillä voi ylläpitää omia koulutuksiin liittyviä asiakastietoja ja kiinnostuksen kohteita. Näin asioiminen verkkokaupassa on jatkossa entistä nopeampaa ja helpompaa.   

Lisätiedot: