Maailma muuttuu koronaviruspandemian myötä väistämättömästi ja niin tekee moni asia yritystoiminnassakin. Nyt jos koskaan on käännettävä jokainen kivi ja kanto ja puhallettava yhteen hiileen, jotta selviämme pahimman yli. Yksi keino hyödyntää kalenterista osin tyhjäksi jäänyt aika on miettiä tulevaa aivan uudelta kantilta. Tähän on nyt apua – ja mikä tärkeintä – rahoitusta saatavilla. 

Business Finlandin kehitysrahoitus on nyt yritysten haettavana 

Tänään torstaina 19.3.2020 avautuvat Business Finlandin uudet rahoitusinstrumentit, joiden avulla yritykset voivat kehittää ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin. Avustusmuotoinen tuki on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii nykyhetken tilanteesta. 

Hakemuksia voivat jättää muun muassa matkailun, matkailun oheispalvelujen, luovien ja esittävien alojen yritykset sekä kaikki toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on joko jo vaikuttanut tai vaikuttamassa.

Pienemmissä esiselvityksissä tai laajemmissa kehittämishankkeissa avustuksen suuruus on molemmissa 80 % kokonaiskustannuksista, ja tästäkin voi hakea merkittävän osan ennakkona.

Myös alueelliset ELY-keskukset ovat saaneet lisää rahaa jaettavaksi

Valtioneuvosto on myöntänyt neljä miljoona euroa käytettäväksi pk-yritysten kasvun kiihdyttämisohjelman mukaisiin yritysten kehittämisavustuksiin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Ohjelma on kohdistettu erityisesti kasvun alkuvaiheessa olevien pk-yritysten kasvu- ja kansainvälistymisvalmiuksien tukemiseen.

Määrärahasta 2,2 miljoonaa euroa on osoitettu Hämeen ELY-keskukselle (Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnat) ja 1,8 miljoonaa euroa Keski-Suomen ELY-keskukselle (Keski-Suomen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat). ELY-keskukset myöntävät kehittämisavustusta hakemuksesta alueellaan toimiville pk-yrityksille kasvun kiihdyttämisohjelman mukaisiin hankkeisiin. Lisäksi pk-yritysten kasvun kiihdyttämisohjelmaa on tarkoitus soveltaa myös Itä- ja Pohjois-Suomessa rakennerahasto-ohjelman varoilla.

Apua on saatavissa, mutta miten tästä eteenpäin? 

FCG:n rahoituksen, elinkeinojen ja matkailun kehittämisen asiantuntijat tarjoavat käytännön apua etenemisen hahmotteluun, hankkeiden sisällön kirkastamiseen ja varsinaisten hakemusten laadintaan.  Meillä on vankkaa kokemusta yritysten rahoitushakemusten sparrauksesta ja rahoitushakemuksista niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin rahoittajille. 

Ota yhteyttä – tarjoamme 20 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle maksuttoman alkukartoituksen hakuprosessiin!

Jaana Myllyluoma, johtava asiantuntija
puh. 050 390 5765, jaana.myllyluoma@fcg.fi

Markku Nissi, johtava asiantuntija
puh. 044 270 0581, markku.nissi@fcg.fi

Lauri Vierto, asiantuntija
puh. 044 704 6293, lauri.vierto@fcg.fi

 

Lue lisää hankekehityksen ja rahoituksen palveluistamme.