Sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsee digitaalisen tulevaisuutensa
Pitkän odotuksen jälkeen Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on totta. Kyseessä on painopisteen muutos: raskaista korjaavista sote-palveluista kohti yksilön hyvinvoinnin edistämistä ja matalamman kynnyksen perustason palveluita.
Muutoksessa odotuksia kohdistetaan digitaalisuuteen, jonka hyödyntäminen julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on yhteiskunnan muita aloja jäljessä. Ei ole mielestämme liioiteltua sanoa, että tämä on oikeastaan edellytys sille, että laadukkaista sote-palveluista voidaan pitää tulevaisuudessakin kiinni resurssien niuketessa ja hoitovelan paisuessa. Matkalla on kuitenkin haasteita, jotka pitää pystyä taklaamaan.
Ensimmäinen haaste liittyy resursseihin. On väistämättä niin, että voidaksemme tulevaisuudessa säästää rahaa, on nyt myös käytettävä rahaa digisiirtymään. Tämä ei ole kohta, jossa kannattaa hakea säästöjä, vaikka investoinnit teknologiaan ovatkin usein kalliita.
Jos resursseja sattuukin työkalujen luomiseksi olemaan, seuraava koetinkivi liittyy siihen, miten henkilöstö sitoutuu digitaalisen siirtymän todeksi tekemiseen. Virtuaaliyhteyksien avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat asiakkaiden ulottuvilla, asiakkaiden ja ammattilaisten paikasta ja ajasta riippumatta.
Tulevaisuudessa asiakkaiden tarpeista yli puolet pystytään kartoittamaan ja hoitamaan etäpalveluna, jolloin lähikäyntien resurssit voidaan kohdentaa niitä enemmän tarvitseville. Henkilöstön sitouttamisessa uuteen johtamisella on olennainen rooli: On pystyttävä kommunikoimaan sitä, miksi digitaalista siirtymää ollaan tekemässä.
Digitaalinen siirtymä vaatii johtajilta myös uudenlaista osaamista sen suhteen, että prosessit muutettaisiin aidosti vastaamaan uusia ratkaisuja – eli ei pyritä tekemään samaa vanhaa, mutta digitaalisesti, vaan aidosti muokataan myös tapaa, jolla tehdään. Etäpalveluiden hyötyjen tuominen arkeen edellyttää toimintamallien muuttamista ja tavoitteellista muutosjohtamista.
Monikanavaisuus tulee varmuudella parantamaan suomalaisten palveluiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Toimintatapojen muutos ei kuitenkaan haasta vain sote-organisaatioita, vaan myös niitä, jotka palveluita käyttävät. Digitaalisuuteen liittyvä keskustelu onkin ajoittain haastavaa, koska se korostaa myös asiakkaan omaa roolia. Moni voi myös aidosti olla huolissaan, saako apua, jos sitä ei saa välittömästi kasvotusten. Nämä ovat pelkoja, joita pitää pystyä kohtaamaan ja ottamaan vakavasti. Mutta ne eivät saa estää tai hidastaa digitaalisten sote-palveluiden kehittämistä. Tämän kehityksen tavoite kun on viime kädessä se, että ne, jotka todella tarvitsevat tukea ja apua, saavat sitä – ja ne, jotka saavat riittävän avun digitaalisesti, eivät suotta ruuhkauta uusien sote-keskusten käytäviä.
Keskeistä sosiaali- ja terveyspalvelujen digitaalisessa tulevaisuudessa on hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien riskien havaitseminen ennen niiden realisoitumista ja ennaltaehkäisy. Ennakointi on sosiaali- ja terveyspalvelujen edullisin hoitomuoto ja siihen digitaaliset ratkaisut tuovat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Tämä on se tulevaisuuskuva, joka silmissä pitäisi nyt lähteä reippaasti luomaan tiekarttaa sote-palveluiden digitalisoinnille kaikilla hyvinvointialueilla.
