FCG:n luokitustuotteiden perhe on kasvanut uudella rekisteröidyllä tuotteella, kun ARVOA®-menetelmä sai tavaramerkin. 

Sosiaalipalvelut
Sosiaalipalvelut
Terveydenhuolto
Terveydenhuolto
Tutkimukset ja arvioinnit
Tutkimukset ja arvioinnit

Selainpohjainen ARVOA®-menetelmä on perhepalveluiden ja lastensuojelun asiakastyöhön tarkoitettu menetelmä sujuvan vuorovaikutuksen rakentamiseen.

-  Olemme kehittäneet menetelmän, jolla asiakas ja hänet kohtaava sosiaalialan ammattilainen pääsevät mahdollisimman ketterästi keskusteluun, ja keskustelussa saadaan esiin ne todelliset kipukohdat. Ja mikä tärkeintä, ARVOA®-menetelmällä saadaan lapsen ääni esiin, erityisasiantuntija Satu Kainulainen sanoo.

ARVOA®-menetelmässä työntekijällä on käytössään kolme arviointilomaketta. Hän arvioi lapsen toimintakykyä, lapsen huoltajan toimintakykyä ja lapsesta huolehtimista. Lapselle ja lapsen huoltajalle on omat itsearviointilomakkeet, joilla he antavat tietoa hyvinvoinnistaan ja kertovat voimavaroistaan.

Kun on arviointilomakkeiden ja keskusteluijen pohjalta on muodostunut käsitys lapsen ja perheen toimintakyvyn riskitekijöistä ja voimavaroista, perhe voidaan ohjata sitä parhaiten tukeviin palveluihin. 

Arviointeja tehdään sovituin väliajoin palvelun aikana ja sen päättyessä. Uusia arviointeja verrataan aiempiin, jolloin toimintakyvyn muutos ja palveluiden vaikuttavuus saadaan näkyväksi niin perheelle kuin työntekijällekin.

ARVOA®-menetelmän arviointilomakkeet on kehitetty Kuntaliiton lastensuojelun vaikuttavuusmittarin tutkimusprojektissa vuosina 2013-2018.  Menetelmä on siirtynyt Kuntaliitolta FCG:lle  2019, jonka jälkeen sovellusta on kehitetty edelleen.

Lue lisää ARVOA®-menetelmästä