59 % suomalaisista on erittäin tai melko huolissaan ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos huolettaa suurissa kaupungeissa asuvia enemmän kuin muualla asuvia. Valtaosa suomalaisista uskoo, että ilmastonmuutoksella on vaikutuksia heidän asuinalueellaan tulevaisuudessa. Tämä selviää FCG Finnish Consulting Groupin markkinatutkimusyritys Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 1001 suomalaista tammikuussa.

Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos
Vastuullisuus
Vastuullisuus
Kestävä elimympäristö
Kestävä elinympäristö

Ilmastonmuutos aiheuttaa elinympäristössämme ilmiöitä, tapahtumia ja olosuhteita, joiden kanssa on opittava elämään. Muutoksia ovat esimerkiksi yleistyvät ääri-ilmiöt kuten kuumuus, tulvat, sateiset talvet, kasvi- ja eläinlajien muuttumiset ja vieraslajien lisääntymiset.

FCG:n tilaaman tutkimuksen mukaan kolme neljästä ilmastonmuutokseen uskovasta on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksella on vaikutuksia heidän asuinalueellaan seuraavien 10–15 vuoden aikana. 

Ilmastonmuutoksesta huolissaan olevista 91 % uskoo vaikutuksiin omalla asuinalueellaan, kun taas ilmastonmuutoksesta ei-huolissaan olevista vain puolet uskoo vaikutuksiin asuinalueellaan. Suurissa kaupungeissa asuvat uskovat ilmastonmuutoksen vaikutuksiin asuinalueellaan hieman useammin kuin maaseutumaisissa kunnissa asuvat. 

Kyselyssä asuinalueella tarkoitettiin esimerkiksi maakuntaa tai muuta vastaavan kokoista asuinaluetta.

“Vaikka noin 40 prosenttia vastaajista ei ole tällä hetkellä huolissaan ilmastonmuutoksesta, jopa kolme neljästä suomalaisesta uskoo, että ilmastonmuutoksella tulee olemaan merkittävä vaikutus omaan asuinalueeseen tulevien vuosien aikana”, kertoo FCG:n hiilineutraalin kiertotalouden johtava asiantuntija Jutta Laine-Ylijoki.

“Se miten nämä ilmiöt vaikuttavat ihmisten elämään riippuu siitä, millaisia ratkaisuja olemme aikoinaan tehneet ja jatkossa teemme, kun puhutaan esimerkiksi kaupunkien suunnittelusta sekä rakentamisen ja infran ratkaisuista tai vaikkapa ruoantuotannosta. Meidän on osattava samaan aikaan arvioida aikaisempien päätösten ja ratkaisujen kestävyyttä muuttuvissa olosuhteissa ja ennakoida tulevaisuuden tarpeita alueellisesti ja kuntatasolla. On hyvä kysymys, olemmeko valmistautuneet tähän riittävästi”,  jatkaa Laine-Ylijoki.

FCG:n tilaaman tutkimuksen perusteella yli puolet (57 %) ilmastonmuutokseen uskovista kokee yrityksillä olevan suuri vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Suomessa. Sen sijaan kuntien vastuuta pitää suurena vain hieman yli kolmasosa (37 %) ilmastonmuutokseen uskovista.

Tutkimuksen mukaan 9 % suomalaisista ei ole ollenkaan huolissaan ilmastonmuutoksesta. Toisaalta 4 % suomalaisista ei usko lainkaan ilmastonmuutokseen.
 

Lisätiedot ja haastattelut:

Sini Korpinen
@email
050 3644 883

Koko tutkimusdata (esim. maakuntakohtaiset tulokset)
Jukka Harjunen
@email
0400 200 003