FCG tutuksi

Konsultoimme, koulutamme ja tuotamme näkökulmia kestävän huomisen rakentamiseksi.

FCG:n tarina

Olemme suomalainen suunnittelu- ja konsultointiyritys, suomalaisen yhteiskunnan rakentaja ja uudistaja, jonka katse on tulevaisuudessa.

Me FCG:llä olemme käytännönläheisiä ja ennakkoluulottomia tekijöitä ja rohkeita uudistajia. Käärimme hihat, jotta voisimme elää turvallisessa, toimivassa ja kestävässä yhteiskunnassa. Käärimme hihat, jotta asiakkaamme saisivat enemmän kuin osaavat pyytää.

Liiketoimintamme jakautuu kahteen; rakennettuun ympäristöön sekä koulutukseen ja konsultointiin.

Rakennetun ympäristön ratkaisuissamme yhdistyvät syvä asiakasymmärrys, luotettavuus ja rohkea uudistaminen. Osaamme asettua asiakkaidemme asemaan, tiedämme mistä tarpeet kumpuavat. Rakennamme vaikuttavia ratkaisuja, joissa tähtäin on tiukasti tulevassa ja näkökulma tuore. Suomalaisuus on meille ylpeydenaihe, mutta myös toiminnan ohjenuora; olemme suoria, avoimia ja sanamme mittaisia – ja pidämme asiakkaidemme puolta.

Koulutuksen ja konsultoinnin liiketoimintaryhmässä tarjoamme räätälöityjä ratkaisuja, jotka perustuvat aina asiakkaan tarpeeseen – ja joiden vaikuttavuus näkyy ja tuntuu. Autamme kuntia, hyvinvointialueita ja yrityksiä kehittämään osaamistaan, johtamistaan ja palvelujaan.

Tarkasti kohdennettu tarjontamme perustuu erikoisosaamiseen, jonka taustalla on julkisen sektorin tuntemus, piinkovaan dataan perustuva analytiikka ja digitaalisten työkalujen hyödyntäminen.

Me olemme FCG – tulevaisuuden yhteiskunnan rakentaja.

FCG Rakennettu ympäristö

Autamme kuntia ja yrityksiä kehittämään ihmisiä ja ympäristöä palvelevaa yhteiskuntaa, joka rakentuu toimivista kaupunkiympäristöistä, uusiutuvista ja tehokkaista energianlähteistä, kestävästä rakentamisesta, sekä luonnon ja ympäristön vastuullisesta hyödyntämisestä.

FCG Koulutus ja konsultointi

Autamme kuntia, hyvinvointialueita ja yrityksiä kehittämään osaamistaan, johtamistaan ja palvelujaan – rohkeasti, vaikuttavasti ja vastuullisesti. Tarjoamme räätälöityjä ratkaisuja, jotka perustuvat aina asiakkaan tarpeeseen, vahvaan erikoisosaamiseen, ajantasaisimpaan dataan, sekä vaikuttavuuden mittareihin.

FCG lukuina

+500
osaajaa
4000
asiakasta
2400
asiakasprojektia vuosittain
49
miljoonan liikevaihto 2024

Hyvän elämän tekijät

Asiakkaamme kaipaavat ratkaisujen lisäksi ymmärtäjää, innostajaa, tekijää ja näkökulman tuojaa. Luottokumppania, jonka kanssa tulevaisuuden tarpeet ja haasteet kohdataan yhdessä.

Ymmärrämme asiakkaidemme arkea ja sitä, ettei helppoja ratkaisuja ole aina tarjolla. Lisäämme asiakkaidemme osaamista ja pidämme huolen siitä, että yhteistyössä syntyy uutta ajattelua. Uskomme, että kestävillä ja inhimillisillä palveluilla teemme Suomesta paremman paikan elää.

Näkymä puun latvoista taivasta vasten

Kestävämmän maailman rakentaminen Suomessa, paikalliselta tasolta aina julkishallintoon asti on FCG:ssä kaiken tekemisen ytimessä.

FCG-konsernin johto

Johtoryhmä

FCG:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja
Tommi Kajasoja
Toimitusjohtaja
FCG:n varatoimitusjohtaja Sami Miettinen
Sami Miettinen
Varatoimitusjohtaja
Anniina Peltola
Johtaja, FCG Rakennettu ympäristö
Jukka-Petteri Hyyppä
Lakiasiain- ja HR-johtaja
Elina Porkka
Viestintä- ja markkinointijohtaja
Juho Toivonen
Digijohtaja (CDO)
Henri Pohjanen
Interim talousjohtaja
Hallitus

FCG-konsernin hallituksen kokoonpano on seuraava:

Minna Karhunen, puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Timo Reina, varapuheenjohtaja, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Petri Nieminen, hallitusammattilainen
Salla Vainio, hallitusammattilainen
Heini Pirttijärvi, hallitusammattilainen