Uratarina

Tutustu FCG:läiseen! Frans Cederlöf, Suunnittelija, Kaupunkisuunnittelu 


Kuka olet ja mitä teet FCG:llä?

Olen Frans Cederlöf ja työskentelen suunnittelijana Kaupunkisuunnittelun tiimissä. Minulla on tapana kuvata itseäni yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneeksi fantasia- ja pelinörtiksi. Lauseeseen tiivistyy kaksi suurinta kiinnostuksen kohdettani: yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja itseni luova ilmaisu fantasia- ja pelimaailman kautta.  

 
Opiskelutaustasi? 
 
Olen valmistunut Aalto-yliopistosta kiinteistötalouden diplomi-insinööriksi. Pääaineeni lisäksi opiskelin kaupunkitutkimusta, tulevaisuuden tutkimusta sekä markkinointia ja viestintää. Tulevaisuuden tutkimus sekä yhteiskuntatieteet kiinnostaa minua edelleen ja voin hyvin kuvitella vielä jatkavanikin opintoja näiden aiheiden parissa.  

Miten päädyit FCG:lle?  

FCG jätti muistijäljen jo ensimmäisenä opiskelusyksynäni. Kävin silloin täällä ekskursiolla ja kolme kirjainta painui mieleeni. Ekskun jälkeen kävin opintojeni aikana säännöllisesti katsomassa FCG:n sivuilta, mitä rekryjä on auki ja hainkin niitä pariin kertaan. Tänä kesänä sitten tärppäsi ja nyt olen ollut talossa elokuusta lähtien.  

 
Mitä työpöydälläsi on tällä hetkellä?  
 
Työstän parhaillani yleiskaavoitukseen liittyviä asioita, pääasiassa aurinko- ja tuulivoimaan liittyviä hankkeita. Teen myös kaavatalousselvityksiä. Odotan myös innolla, mitä kaikkea aika tuo tullessaan, sillä haluan tietää ja kokeilla, mitä kaikkea konsulttimaailmassa voi tehdä.  

 
Millainen fiilis sinulle on syntynyt FCG:stä työpaikkana?  

Vastaanotto on ollut todella lämmin! Pääsin heti ekana työpäivänä tutustumaan Käpylän toimistoon ja tuntui siltä, että ihmiset olivat minusta aidosti kiinnostuneita. Myös omassa tiimissäni on kiva meininki. Aloitusviikkoni loppuun sattui toimialapäivät, jossa pääsin tapaamaan koko Suomen Kaupunkisuunnittelun tiimin. Tämä oli hyvä, sillä hahmotan nyt paremmin, missä kaikkialla toimimme.  

Kaiken kaikkiaan minulle on ollut yllätys, miten laajalle levittäytynyt FCG on. Oletin, että FCG on pelkästään tavallinen insinööritoimisto, mutta kyseessä onkin päheä konsulttitoimisto, josta löytyy valtavasti mahdollisuuksia! Tämä inspiroi minua, vaikka en olekaan vielä ihan täysin selvillä siitä, miten paljon täällä tehdään esimerkiksi yhteisiä tarjouksia liiketoimintojen välillä. Toivon, että talossa olisi paljon aktiviteettia ja yhteyksiä tiimien välillä, vaikka ihan vaan kahvitauon tai toimistohengailun merkeissä.  

Miltä tuntuu aloittaa uusi työ hybridiajassa?  
 
Uuden suunnittelijan näkökulmasta toivon saavani enemmän päivittäisiä yhteyksiä. Taklaan tätä tulemalla Käpylän toimistolle joka päivä. Työpisteeni on kolmosessa, mutta olen päättänyt istua joustavasti vähän eri paikoissa. Kiinteissä työpisteissä on läsnä jonkinlainen hierarkkisuus ja reviiriajattelu, mikä ei mielestäni edusta dynaamista työkulttuuria. Ovet ja lasikopit vaativat enemmän henkilökohtaista ponnistelua, jotta ihmisten välisiä muureja voisi madaltaa. Täydellisessä maailmassani toimistotila oisi mahdollisimman avoin, jotta ihmiset ja ajatukset pääsisivät sekoittumaan luontevasti. 

FCG:n missio ”Hyvän elämän tekijät” – mitä se sinulle tarkoittaa? 

 
Sitä, että vaikka asiakkaamme ovat kuntia tai yrityksiä, niin palvelemme ensisijaisesti ihmistä. Palveluidemme tarkoitus on ihmisten elinvoimaisuuden edistäminen ja saan tästä ajatuksesta tarkoituksen tunnetta työlleni.  

Haluan myös kasvaa asiantuntijana ja koen, että täällä hyvää elämää voi olla mukana edistämässä monella eri alueella. Kaupunkisuunnittelun lisäksi minua kiinnostaa myös kestävä kehitys, johtaminen, talous ja sote-asiat. Toivon, että FCG tarjoaa mahdollisuuden tehdä näitä kaikkia.