Asiakastarina

Lohjan Yhteislyseon lukio peruskorjattiin perusteellisesti

Lohjan maamerkki, Pohjolanmäellä sijaitseva Lohjan Yhteislyseon lukio, on käynyt läpi mittavan peruskorjausprosessin. Suojeltu rakennus on arkkitehti Aarne Ervin käsialaa. Teräsbetonista, Siporexistä ja puusta rakennettu koulurakennus valmistui vuonna 1954 ja oli tuolloin Pohjoismaiden suurin oppikoulurakennus.

Suurin osa muutostöistä keskittyi rakennuksen sisätiloihin, mutta myös 1990-luvulla valmistuneen laajennuksen julkisivut purettiin ja korjattiin. Lisäksi kohteeseen tehtiin kattava kuivatuskorjaus ja pihaa uudistettiin. Edellinen perusteellinen saneeraus oli toteutettu vuonna 1988.

Projekti alkoi laajoilla sisäilmatutkimuksilla vuonna 2017, jolloin rakennuksen kunto osoittautui oletettua heikommaksi. Tarvittavat korjaukset olivat laajoja ja edellyttivät mittavia purkutöitä.

”1900-luvun puolenvälin rakennuskulttuuri oli hyvin erilaista, kuin nykypäivänä. Tapana oli, että esimerkiksi betonitöiden muottilautoja jätettiin rakenteisiin. Tämä on monesti aiheuttanut myöhempinä vuosikymmeninä sisäilmaongelmia”, FCG:n Rakennetekniikan liiketoimintajohtaja Matti Heinilä kertoo.

Sisäilmaongelmien vuoksi rakennuksen sisäpuoli alapohjineen purettiin betonirungolle asti. Purkutyöt aloitettiin keväällä 2019 ja uudelleenrakentaminen käynnistyi keväällä 2022.

FCG oli mukana projektin alusta asti, lähtien sisäilmateknisistä kuntotutkimuksista vuonna 2017. Hankesuunnittelu perustui näihin tutkimuksiin. Siihen sisältyi korjaustapojen määrittäminen ja kustannusarvioiden laatiminen. Suunnittelussa pyrittiin säilyttämään Aarne Ervin alkuperäinen tyyli ja 1950-luvun henki. Museovirasto valvoi töiden toteutusta ja suunnittelua. Erilaisia vaihtoehtoja tarkasteltiin myös kunnanvaltuustossa. Projektinaikainen viestintä ja tarkkuus toteutuksen jokaisessa vaiheessa oli ensisijaisen tärkeää.

Ensimmäisessä vaiheessa purettiin riskialttiit rakenteet ja erillishankintana tehtiin rakennuksen ulkopuolelle uudet kuivatusrakenteet. Projektin suurimmat haasteet liittyivät ilmanvaihtotekniikkaan. Rakennukseen asennettiin uusia, suuria ilmanvaihtokoneita ja kanavia, joiden reittien löytäminen oli haastavaa. Rakennuksen suojelustatus asetti omat rajoituksensa – IV-kanavia ei haluttu näkyville.

Sisäpuolen saneeraus vaati jatkuvaa läsnäoloa ja tiivistä yhteistyötä tilaajan ja rakennustyömaan edustajien kanssa. ”Välitön yhteydenpito on edellytys onnistuneelle korjausrakennushankkeelle. Reagoinnin tulee olla nopeaa, kun työmaalta tulee kysymyksiä”, FCG:n Heinilä summaa.

Remontti valmistui syksyllä 2024. Koulutyö on Lohjan Pohjolanmäellä saatu onnistuneesti käyntiin ja käyttäjät ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Yhteistyössä

KOHE arkkitehdit

Lohjan kaupunki

Mijorak Oy

Matti Heinilä
Matti Heinilä
Liiketoimintajohtaja, Rakennetekniikka
Lähetä viesti