Vuosien 2017-2018 aikana Uusikaupunki uudisti strategiaansa. Työ keskittyi tulevaan, mutta ensitöiksi kaivettiin vanha strategia tarkasteluun. FCG:n asiantuntijat Anni Antila ja Jarmo Asikainen osallistuivat prosessiin. Kun työn valmistumisesta on muutama vuosi, on hyvä pysähtyä katsomaan, miten strategia on toiminut.

Kaupunkisuunnittelu
Kaupunkisuunnittelu
Elinvoima
Elinvoima
Hyvä hallinto
Hyvä hallinto
Organisaatio
Organisaatio
Osaamisen kehittäminen
Osaamisen kehittäminen
Kuntatalous
Kuntatalous
Strategiat
Strategiat

Vuoden 2017 alussa kauttaan päättävä valtuusto arvioi kaupungin strategian toimivuutta, sisältöä ja toteutumista.  Samalla kerättiin uudelle valtuustolle näkemyksiä ja oppia strategian uudistamiseen. Luottamushenkilöt arvioivat kyselyssä myös valtuustotyöskentelyn toimivuutta.

Vanhan valtuuston kokemuksia ja viranhaltijoiden näkemyksiä kuultiin myös uuden valtuuston työn alussa. Niiden pohjalta strategiaprosessi vielä täsmentyi.

Strategiatyöprosessi on olennainen osa strategista johtamista. Sen aikana muodostetaan yhteinen näkemys tahtotilasta ja sen saavuttamiseen vaadittavista toimenpiteistä.  

Valtuuston työpajasarjassa analysoitiin Uudenkaupungin ja laajemmin kuntakentän muuttuvaa toimintaympäristöä mm. FCG:n ART- ja ennakointivälineitä hyödyntäen. Myös vaihtoehtoisia skenaarioita arvioitiin. Seuraavissa työpajoissa rakennettiin kaupungin visiota ja siihen nojaavia painopisteitä.

Vuorovaikutuksen, työskentelyn ja kyseenalaistamisenkin kautta luottamushenkilöt ja viranhaltijat lisäsivät yhteistä ymmärrystä nykytilasta ja tavoitteista.

Uudenkaupungin kasvustrategian yhtenä tavoitteena on oikeenlainen kemia

Uudenkaupungin omintakeinen uusi kasvustrategia on nimeltään #UKI20300 – Oikeenlaista kemiaa. Vision mukaisesti kaupunki tähtää 20300:n asukasmäärään vuoteen 2030 mennessä. Kasvu edellyttää kuitenkin oikeanlaista kemiaa eli yhteisöllisyyttä ja asukasnäkökulman huomioimista johtamisessa ja palveluiden järjestämisessä.

Visiota toteutetaan kolmen tavoitteen kautta. Ne ovat hallittu kasvu, hyvä elämä ja kehittyvä yhteistyö. Strategia perustaksi valittiin neljä toimintaa ohjaavaa arvoa: yhteisöllisyys, tavoitteellisuus, luottamus ja rohkeus. 

FCG osallistui Uudenkaupungin strategian muotoiluun 2017-2018

Strategiaan pohjautuvat tarkemmat tavoitteet ja niihin liittyvät mittarit asetettiin osana talousarviotavoitteita. Sen lisäksi luotiin strategiset mittarit, joilla voidaan hahmottaa tavoitteiden saavuttamista. Tai ovatko ne esimerkiksi toimintaympäristön muutoksista johtuen kauempana kuin strategiaa laadittaessa toivottiin. Mittarit myös konkretisoivat visiota ja päämääriä.

Tavoitteet muodostavat kokonaisuuden, eikä pelkkä väkilukutavoitteen toteutuma yksinään kerro läheskään kaikkea onnistumisesta. 

Strategian toteutumista mitataan myös mm.

  • työpaikkojen määrällä
  • väestöllisellä huoltosuhteella
  • konsernin lainakannalla ja vuosikatteella.

Väkilukutavoite kuitenkin antaa kaupungin kehittämiselle selkeän suunnan ja tavoitetilan. Hyvä työpaikkaomavaraisuus kasvattaa toivottavasti tulevaisuudessa asukasmäärää ja samalla verotuloja. Se on tärkeää, koska kuntien valtionosuuksia on leikattu ja niiden osuus kuntien tuloista on pienentynyt. Kunnan järjestämien palvelujen määrä ja taso ovat entistäkin kiinteämmin sidoksissa työllisyyden ja verotulojen kehitykseen.

Toteutuessaan asukasmäärän kasvu toki tuo myös uusia menoja, sillä asukkaat lisäävät kunnallisten palvelujen tarvetta. 

Strategiaprosessin avainsanat: vuoropuhelu ja sitoutuminen

Uudenkaupungin strategiatyö on esimerkki, kuinka aktiivisella vuoropuhelulla muotoillaan yhteinen näkemys tahtotilasta ja innostetaan organisaatiota ja yhteisöjä strategian toteuttamiseen.

- Emme olisi pystyneet tähän yksin. Strategia on toki meidän, me olemme tehneet siihen liittyvät valinnat. FCG:n strategia-asiantuntijoiden osaaminen auttoi meitä oman tahto- ja tavoitetilamme selkiyttämisessä sekä valintojen tekemisessä, kaupunginjohtaja Atso Vainio kuvailee prosessia. 

Kun strategian asiasisältö oli selvillä, Uudessakaupungissa alkoi viestinnän pohtiminen. Henkilöstö, luottamushenkilöt ja kaupungin asukkaat haluttiin osallistaa strategian sisältöihin panostamalla erityisesti viestintään.

- Haimme tähän apua mainostoimisto Tekokuulta. He ideoivat ajatuksen henkilöhahmoista ja korteista, joilla strategiasta tulisi helpommin osallistava. Oli hienoa nähdä, kuinka valmisteluun osallistuneet virkamiehet ja valtuutetut innostuivat ajatuksesta.

Strategia on kaupunkilaisten parhaaksi. Siksi halusimme kysyä, miten meillä kaupungissa menee noin niin kuin omasta mielestä!  

Strategian jalkauttamisessa käytettiin myös ukilaisten tähdittämää musiikkivideota Neon 2 -yhtyeen Kemiaa-kappaleesta. Strategiassa viitataan kappaleeseen useassa yhteydessä.

- Musiikkivideolla halusimme innostaa kaupunkilaisia vastaamaan strategian toteuttamiseen liittyvään kyselyyn. Ajatuksen isä ja produktion ohjaaja on Victor Work-Life Metrics Oy:n Wille Raitolampi. Videota katsottiin julkaisuviikolla yli 14 000 kertaa. Kyselyssä haimme tietoa asukkaidemme hyvinvoinnin tilasta ja strategian tavoitteiden toteutumisesta. Saimme noin 1600 vastausta.

Kaupunkistrategia on ohjannut toimintaa nyt kahden vuoden ajantehtävien

Kun erilaiset näkökannat tulivat valmisteluvaiheessa esille, valitut linjaukset sisäistettiin ja niihin myös sitouduttiin. Kaupungin johtoryhmä, lautakunnat ja hallitus ovat olleet toteuttamassa strategiaa. Se on antanut hyvä pohjan sekä operatiiviselle että poliittiselle johtamiselle eli asioiden valmistelutyölle ja päätöksenteolle. Looginen seuraus on, että valtuuston päättämät talousarviot ja taloussuunnitelmat toteuttavat strategiaa. 

- Odotan nyt valtuustokauden loppukiriä strategian toteuttamisessa, vaikka koronaviruspandemia vaikeuttaa työtä. Strategia ulottuu vuoteen 2030, mutta se päivitettäneen kevään 2021 kuntavaalien jälkeen. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset, eikä niiden saavuttaminen ole kaikilta osin omissa käsissämme. Viime vuosina valtiovallan toimet ovat pääosin tukeneet keskittämispolitiikkaa. Se voimistaa väestön muuttoa suurille kaupunkiseuduille. Edunvalvontatyössä onnistuminen onkin ehdoton edellytys tavoitteiden saavuttamiselle, Atso Vainio sanoo.
 

 

Kysy lisää tästä asiakastarinasta - Ota yhteyttä asiantuntijoihimme

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojakäytäntömme.
20853.jpg
Anni
Antila
Johtava konsultti, Johdon ja palvelujen konsultointi
+358 50 406 3540
29029.jpg
Jarmo
Asikainen
Kehitysjohtaja, Johdon ja palvelujen konsultointi
+358 50 361 1357