FCG:n logo kasviseinää vasten
Uutinen

FCG ostaa talouteen ja rahoitukseen erikoistuneen Inspiran

FCG Finnish Consulting Group Oy ostaa Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy:n koko liiketoiminnan Kuntarahoitus Oyj:ltä. Inspiran henkilöstö (10 henkilöä) ja asiakassopimukset siirtyvät kaupan myötä FCG:lle.

Kauppa on ehdollinen normaaleille yrityskauppojen täytäntöönpanon ehdoille. Kaupan täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan arviolta 30.4.2024.

Yrityskauppa laajentaa FCG:n osaamista sekä talouden että kiinteistöjohtamisen palveluissa ja edistää näin merkittävästi FCG:n strategian toteutumista. Kaupan ansiosta FCG saa vankan pohjan Kiinteistöt-liiketoiminnalle myös sellaisilla palvelualueilla, joilla FCG ei ole aiemmin toiminut. Kiinteistöt-liiketoiminnan johtoon kesäkuusta alkaen astuu Jan Tapper, joka siirtyy yhtiön palvelukseen Sitowiselta.

”Yritysjärjestely konkretisoi strategiamme mukaisia tavoitteita ja tuo meille uusia mahdollisuuksia kasvuun sekä Johtamisen ja talouden että uuden Kiinteistöt-liiketoiminnan saralla. Jatkossa kykenemme palvelemaan entistä paremmin etenkin julkishallinnon asiakkaita näissä teemoissa”, sanoo FCG:n varatoimitusjohtaja Sami Miettinen.

”Uskon, että FCG on Inspiran tiimille ja liiketoiminnalle pitkällä aikavälillä koti, joka mahdollistaa asiakkaiden entistä paremman palvelun sekä liiketoiminnan ja henkilöstön kehittymisen ”, kertoo Kuntarahoitus Oyj:n toimitusjohtaja Esa Kallio.

Nykyiset asiakasprojektit jatkuvat normaalisti kummassakin yrityksessä.

Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy on kuntien talouteen ja rahoitukseen erikoistunut asiantuntijayritys. Yhtiön keskeisiä palvelualueita ovat kuntatalous, investoinnit sekä omistusten ja palvelutuotannon uudelleenjärjestelyt. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat sekä niiden yhtiöt, kuntayhtymät, hyvinvointialueet sekä valtion tukeman ja yleishyödyllisen asuntotuotannon toimijat.

FCG Finnish Consulting Group Oy on yksi Suomen suurimpia suunnittelu- ja konsulttialan yrityksiä. FCG palvelee julkista ja yksityistä sektoria kestävän yhteiskunnan rakentamisessa tuottamalla rakennetun ympäristön asiantuntijapalveluita sekä koulutusta ja konsultointia. FCG:ssä työskentelee yli 500 ihmistä ja liikevaihto vuonna 2023 oli 72 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:

FCG Finnish Consulting Group Oy: Sami Miettinen, varatoimitusjohtaja, puh. +358 44 430 9881

Kuntarahoitus: Aku Dunderfelt, johtaja, asiakasratkaisut, puh. +358 50 3363914