Tuulipuisto talvisen metsätien päässä Suomessa.
Asiakastarina

FCG ja OX2 yhteistyö: Turbiinitoimitusvalvontaa viidessä valmiissa tuulipuistossa – ja yhteistyö jatkuu

Tuulivoimahankkeen kriittisin vaihe ajoittuu rakentamiseen ja erityisesti turbiinien asennukseen. Tällöin ratkaistaan, toteutuuko voimalatoimitus sopimusten, teknisten vaatimusten ja valmistajan määrittelemien kriteerien mukaisesti — sekä hallitusti ja turvallisesti.

FCG ja OX2 tekivät tiivistä yhteistyötä viidessä laajamittaisessa tuulivoimahankkeessa ympäri Suomea. Turbiinitoimitusvalvonnan asiantuntijapalveluilla varmistamme, että jokainen voimalatoimitus toteutuu suunnitellusti ja teknisesti moitteettomasti, ja sama asiantuntemus jatkuu uusien hankkeiden myötä.

Pitkäjänteinen kumppanuus tuulivoiman parissa

FCG:n ja OX2:n yhteistyö tuulivoimahankkeissa käynnistyi vuonna 2021 ja kattaa viisi valmistunutta eri puolilla Suomea sijaitsevaa tuulipuistoa. Jokainen projekti on tuonut omat erityispiirteensä ja vaatimuksensa, joihin olemme pystyneet vastaamaan monialaisella osaamisellamme. Kumppanuus jatkuu vahvana kuudennen hankkeen myötä, joka käynnistyi huhtikuussa 2026.

”Turbiinitoimitusvalvonta on tuulivoimahankkeen kriittisimpiä vaiheita. FCG:n asiantuntijat ovat olleet mukana useissa projekteissamme täysipäiväisesti koko toteutuksen ajan, mikä on varmistanut laadukkaan lopputuloksen”, 0X2:n rakennuttamisen johtaja, Pasi Tammivaara kertoo.

FCG:n turbiinitoimitusvalvonta varmistaa laadun koko asennusprosessiin

FCG:n turbiinitoimitusvalvonta kattaa koko asennus- ja käyttöönottoprosessin tuulivoimapuistoissa. OX2:lle toimimme riippumattomana asiantuntijana, jonka tehtävänä oli varmistaa asennusvaiheen tekninen laatu, toimituksen eheys ja sujuva käyttöönotto.

Palvelumme sisältävät turbiinikomponenttien vastaanoton ja tarkastukset työmaalla, voimaloiden pystytystöiden valvonnan sekä mekaanisten ja sähköisten asennustöiden seurannan. Lisäksi osallistumme käyttöönottotöiden ja koeajojen valvontaan, arvioimme läpimenokriteerien täyttymistä sekä suoritamme voimaloiden vastaanottotarkastuksia. Dokumentoimme vastaanottovaiheessa havaitut puutteet ja8 seuraamme niiden korjaamista järjestelmällisesti hyväksyttyyn luovutukseen saakka.

Viisi valmistunutta tuulipuistoa – yhteistyö jatkuu

Niinimäen tuulipuisto

Niinimäen tuulivoimahankkeessa FCG on toiminut turbiinitoimitusvalvonnan asiantuntijana vastaten voimaloiden asennus- ja käyttöönottovaiheen teknisestä valvonnasta. Työt käynnistyivät syyskuussa 2023, ja voimaloiden luovutus omistajille ajoittui syyskuuhun 2025.

Valvontatehtävät ovat kattaneet työmaalle saapuvien turbiinikomponenttien tarkastukset, voimaloiden pystytystöiden seurannan sekä mekaanisten ja sähköisten asennusten valvonnan. Lisäksi osallistuimme voimaloiden koeajojen valvontaan sekä vastaanottotarkastuksiin. FCG:n turbiinitoimitusvalvonnan työryhmä on ollut hankkeessa mukana täysipäiväisesti koko toteutuksen ajan.

Lestijärvi – Suomen suurin tuulipuisto (455,4 MW)

Lestijärven tuulipuisto on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuri hanke, jonka kokonaisteho on 455,4 megawattia. FCG on vastannut hankkeessa turbiinitoimitusvalvonnasta tukien OX2:ta laajamittaisen voimalatoimituksen hallinnassa ja laadunvarmistuksessa.

”Lestijärven tuulivoimapuisto on meille merkittävä hanke, ja FCG:n asiantuntijatyö on ollut avainasemassa varmistamassa, että näin laajan projektin turbiinitoimitukset sujuvat suunnitellusti”, OX2:n rakennuttamisen johtaja Pasi Tammivaara korostaa.

FCG:n asiantuntijatyö on painottunut turbiinikomponenttien vastaanottotarkastuksiin, voimaloiden pystytysvaiheen valvontaan sekä mekaanisten ja sähköisten asennustöiden seurantaan. Lisäksi valvoimme voimaloiden koeajot ja toteutimme vastaanottotarkastukset. Työt käynnistyivät marraskuussa 2023, ja voimaloiden luovutus omistajille tapahtui joulukuussa 2025.

Puutikankankaan tuulipuisto (hybriditorni)

Puutikankankaan tuulipuisto hyödyntää hybriditorniratkaisua, jossa tornien alaosa toteutetaan betonirakenteisena ja yläosa teräsrakenteisena. Tämä asetti erityisiä vaatimuksia rakenteiden laadunvalvonnalle ja eri toteutusvaiheiden yhteensovittamiselle.

Puutikankankaan tuulivoimahankkeessa toimimme OX2:n teknisenä tukena vastaten turbiinitoimituksen laadunvalvonnasta ja asennusvaiheen seurannasta. Palvelukokonaisuus on sisältänyt turbiinikomponenttien vastaanottotarkastukset, voimaloiden pystytystöiden valvonnan sekä mekaanisten ja sähköisten asennusten seurannan. Olemme olleet mukana myös käyttöönottovaiheessa varmistaen, että koeajot ja voimaloiden hyväksyntä etenevät sovittujen kriteerien mukaisesti. Vastaanottotarkastuksissa havaitut puutteet on dokumentoitu ja niiden korjaamista on seurattu aina hyväksyntään saakka.

Hybriditornien betonirakenteisiin liittyvissä tarkastuksissa asiantuntijatyöhön osallistui myös FCG:n rakennetekniikan projektipäällikkö Jari Hassinen, joka vastasi betonirakenteiden laadunvarmistukseen liittyvistä tarkastuksista.

Työt käynnistyivät joulukuussa 2021. Voimaloiden luovutus omistajille tapahtui maaliskuussa 2023, ja FCG:n tehtävät jatkuvat osin edelleen. Turbiinitoimitusvalvonnan työryhmä on ollut hankkeessa mukana täysipäiväisesti koko toteutusvaiheen ajan.

Rustarin tuulipuisto

Rustarin tuulivoimahankkeessa vastasimme turbiinitoimitusvalvonnasta kattaen komponenttien tarkastukset, voimaloiden pystytystöiden valvonnan sekä mekaanisten ja sähköisten asennusten seurannan. Lisäksi valvoimme voimaloiden koeajot ja toteutimme vastaanottotarkastukset.

Työt käynnistyivät huhtikuussa 2022. Voimaloiden luovutus omistajille tapahtui maaliskuussa 2023.

Merkkikallion tuulipuisto

Merkkikallion tuulipuisto hyödyntää hybriditorniratkaisua, jossa tornien alaosa toteutetaan betonirakenteisena ja yläosa teräsrakenteisena. Myös tässä hankkeessa FCG:n rakennetekniikan asiantuntemus oli keskeisessä roolissa betonirakenteiden laadunvarmistuksessa.

Merkkikallion tuulivoimahankkeessa olemme toimineet turbiinitoimitusvalvonnan asiantuntijana vastaten voimaloiden asennusvaiheen ja käyttöönottoprosessin teknisestä seurannasta. Toimeksiantoon sisältyivät työmaalle saapuvien komponenttien tarkastukset, voimaloiden pystytystöiden valvonta sekä mekaanisten ja sähköisten asennusten seuranta. Lisäksi osallistuimme käyttöönottotöihin, koeajojen valvontaan ja läpimenokriteerien arviointiin sekä voimaloiden vastaanottotarkastuksiin ja puutteiden korjausten seurantaan.

Toteutimme asiantuntijatyön tiiviissä yhteistyössä tilaajan ja muiden hankkeen osapuolten kanssa, tavoitteena hallittu, turvallinen ja teknisesti laadukas käyttöönotto. Työt käynnistyivät huhtikuussa 2022. Voimaloiden luovutus omistajille tapahtui helmikuussa 2023.

Täysipäiväinen läsnäolo ja riskienhallinta

FCG:n turbiinitoimitusvalvonta perustuu vahvaan käytännön työmaakokemukseen sekä kykyyn hallita suuria ja teknisesti vaativia kokonaisuuksia. Asiantuntijamme työskentelevät hankkeissa tiiviissä yhteistyössä OX2:n, toimittajien ja urakoitsijoiden kanssa, täysipäiväisesti koko asennusvaiheen ajan.

Turbiinitoimitusvalvonnalla tuetaan hankkeen riskienhallintaa, ehkäistään käyttöönottovaiheen viivästyksiä ja varmistetaan, että voimalat voidaan ottaa käyttöön suunnitellusti ja turvallisesti. Tämä on erityisen kriittistä tuulivoimapuistoissa, joissa tekninen monimutkaisuus ja investointien suuruus korostavat huolellisen valvonnan merkitystä.

Markkinajohtajan kokemus ja luotettavuus

”FCG on osoittautunut luotettavaksi kumppaniksi, jonka asiantuntemus ja käytännönläheinen ote ovat tukeneet projektien sujuvaa etenemistä. Yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin”, OX2:n rakennuttamisen johtaja Pasi Tammivaara summaa.

Olemme Suomen johtava uusiutuvan energian ja tuulivoimapuistojen konsultointipalveluiden asiantuntija. Olemme olleet mukana toteuttamassa yhteensä yli 2,5 GW:n edestä tuulivoimahankkeita Suomessa, mikä on osoitus FCG:n laajasta kokemuksesta ja luotettavuudesta alalla. Olemme toimineet Suomessa lähes kaikkien tuulivoimaloita rakennuttaneiden toimijoiden sekä kaikkien Suomen asennettujen turbiinityyppien kanssa. Viiden tuulipuiston turbiinitoimitusvalvonta OX2:lle on esimerkki siitä, miten toimimme käytännön tekijöinä asiakkaidemme rinnalla. Käärimme hihat ja varmistamme, että tuulivoimapuistojen turbiinitoimitukset toteutuvat laadukkaasti ja turvallisesti. Näin rakennamme puhtaamman energian tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa.


Kiinnostuitko FCG:n turbiinitoimitusvalvonnan palveluista? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme alta, niin katsotaan yhdessä, miten voimme tukea projektisi onnistumista. Voit myös varata etätapaamisen suoraan FCG:n uusiutuvan energian tiimimme kalenterista!

Mika Suokas
Tiimipäällikkö
Lähetä viesti
Akseli Annola
Projektipäällikkö
Lähetä viesti
Antti Heikkilä
Tuulivoima-asiantuntija
Lähetä viesti
Ville Korkeamäki
Projektipäällikkö
Lähetä viesti