Ilmakuva valaistuista kaduista ja rakennuksista illalla
Aamukahvi

FCG:n Aamukahvit: Sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen – pakollinen paha vai mahdollisuus?

Hyvinvointialueiden perustamisen vaikutukset kunnille alkavat hiljalleen realisoitua. Uudistuksen valmisteluvaiheessa kunnat suhtautuivat uudistukseen pääpiirteissään maltilla. Vuodenvaihteen jälkeen sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen, tyhjilleen jäävien kohtalo ja kiinteistöihin liittyvät taloudelliset vaikutukset ovat nousseet pinnalle kuntien hallinnossa.

Mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen ja yhtiöittämisen aiheuttamien haasteiden lisäksi edessä on vuokrasopimuksen ehtojen uudelleenneuvottelu hyvinvointialueiden palveluverkkoon jäävien rakennusten osalta. Hyvinvointialueiden esityksissä sopimusehtojen suhteen on havaittu vaihtelua, mutta myös saman hyvinvointialueen sisällä on eri kunnille tarjottu toisistaan poikkeavia sopimusehtoja.  

Suuri osa kunnista kokee olevansa puun ja kuoren välissä hyvinvointialueiden ehdotusten kanssa – jos ei hyväksy ehtoja, poistuuko kiinteistö palveluverkosta? 

Ennen tarjottujen sopimusehtojen hyväksymistä on kuitenkin arvioitava, mitkä ovat niiden taloudelliset vaikutukset perustettavaan yhtiöön, miten investoinneista on sopimuksessa sovittu ja mikä on kannattava vuokra-aika.

Vaikka uudistus haastaa, se luo kuitenkin samalla mahdollisuuden tarkastella toimintaa kunnan omien kiinteistöjen hallinnan osalta.

Onko hyvinvointialueuudistus kunnassasi uhka vai mahdollisuus?

Mikäli haluat rahanarvoista tietoa asiakokonaisuuden ajankohtaisiin haasteisiin liittyen, kannattaa tutustua pian starttaavaan verkostohankkeeseen, jossa mukana asiasisältöä ovat lisäksemme puimassa myös Kuntaliiton ja Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijat.

Esko Korhonen
Esko Korhonen
Johtava asiantuntija, Kiinteistöt
Lähetä viesti