Asiakastarina

Lahden kaupunki: PYLL-analyysi toi esiin suurimmat terveysongelmat

Lahdessa ja sen suuralueella väestölle laskettiin ns. PYLL-arvo eli menetetyt elinvuodet -indeksi (PYLL = Potential Years of Life Lost). Tavoitteena oli osoittaa väestön terveyden ja hyvinvoinnin tila ja sen kehitys. 

PYLL-analyysissä tarkastellaan, millaisista kuolinsyistä tai kuolinsyyryhmistä menetyksissä on kyse. Tulosten perusteella voidaan käynnistää ehkäiseviä toimenpiteitä eri syistä johtuvien ennenaikaisten kuolemien vähentämiseksi. Toimenpiteet pystytään kohdentamaan painoarvoltaan merkittävimpiin ongelmiin yli toimialojen.

– Analyysin avulla voimme seurata alueen väestön terveyden ja hyvinvoinnin kehitystä pitkältä aikaväliltä ja arvioida, ovatko tehdyt toimenpiteet olleet vaikuttavia. Tämän jälkeen katse on syytä kohdistaa tuleviin toimenpiteisiin kuten Lahdessa tehtiin, FCG:n erityisasiantuntija Virpi Pitkänen kertoo.

Lahdessa PYLL-analyysi kertoo vaihtelusta kaupunginosien välillä

Tuorein PYLL-selvitys Lahdessa tehtiin vuoden 2019 vuoden lopulla ja se koski aineistoa vuosilta 2013–2017. Seurantatietoa oli koko kaupungin aineistosta v. 2006 alkaen ja kaupunginosakohtaisestikin 2009 alkaen.

PYLL-analyysi toi esiin suurimmat ongelmat ja sairausryhmät, jotka vaikuttavat hyvinvointiin negatiivisesti. Se kertoi myös positiivisen kehityksen eli missä on menty hyvään suuntaan.

Lahden väestön terveyden- ja hyvinvoinnin tila on vuosien saatossa kohentunut erityisesti miesten osalta, mutta työtä riittää edelleen. Naisten elinvuosien menetykset ovat kasvaneet jonkin verran aiempaan nähden, ja suuntaus on ollut nähtävissä kansallisesti jo muillakin alueilla. Myös kaupunginosakohtaisessa tarkastelussa on nähtävissä suuntaus, jossa naisten elinvuosien menetykset ovat saavuttamassa miesten tason ja jopa ylittäneet sen.

Koska kaupunginosakohtainen tilanne vaihtelee paljon Lahdessa, se on huomioitu toimenpiteiden suunnittelussa. Esimerkiksi hyvinvoinnin ja osallisuuden jaostossa on pohdittu toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa mm. syrjäytymisvaarassa olevien osallisuuden vahvistamiseen. Työ on ylittänyt yhdyspinnat.

Toimenpiteet näkyvät asukkaiden arjessa

PYLL-analyysin tuloksia hyödynnetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteissä, joita Lahden kaupunki suunnittelee ja toteuttaa yhdessä palvelualueiden, kolmannen sektorin ja muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi PYLL- seurantatiedoista saadaan tietopohjaa kaupungin hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadintaan.

– Yhteistyössä kaupungin ja kolmannen sektorin toimijan kanssa käynnistetty alueellinen toiminta. Työntekijä kuuntelee ja keskustelee eri elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa heidän arkiympäristöissään, erityisasiantuntija Pia Haverinen Lahden kaupungilta kertoo.

Työntekijän voi tavata kaupassa, kioskilla, kahvilassa, kirjastossa – siellä missä ihmiset liikkuvat. Työntekijä kehittää asukkaiden kanssa yhdessä alueelle uusia osallisuutta lisääviä toimintamuotoja ja tekemistä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden ja yrittäjien kanssa. 

– Tarkoituksena on myös, että nämä uudenlaiset yhteisölliset ja asukkaiden osallisuutta lisäävät toiminnat jäisivät alueelle elämään projektin loppumisen jälkeen, Pia Haverinen jatkaa.

Lahdessa käynnistyi alueellinen kehittämisprojekti elokuussa 2020 ja se kestää vuoden. Tavoitteena on lisätä asukkaiden hyvinvointia ja kokeilla uudenlaista toimintamallia yhteisön osallisuuden lisäämiseksi. 

– Tuloksia kannattaa hyödyntää laajalla rintamalla erilaisten toimijoiden kesken kuten Lahdessa on tehty. Kuntalaiset kannattaa ottaa mukaan miettimään omalle alueelleen varteenotettavia keinoja, sillä viime kädessä heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan on kyse. Ratkaisut voivat olla moninaisia. Pääasia on, ettei juututa menneeseen, vaan hyödynnetään tietoja ja katsotaan eteenpäin, Virpi Pitkänen sanoo.

Tutustu asiantuntijoidemme koostamaan katsaukseen PYLL-indeksistä ja Suomen vältettävissä olevasta ennenaikaisesta kuolleisuudesta:

Tutustu asiantuntijoihimme

Virpi Pitkänen
Virpi Pitkänen
Johtava asiantuntija
Lähetä viesti